Irokeesit ( Haudenosaunee )IROKEESIEN HISTORIAA Keitä meidän tuntemamme Irokeesit olivat. Mistä he olivat tulleet ja minne kadonneet. Vai ovatko he kadonneet? Haudenosaunee: Pitkän Talon Kansa Haudenosaunee, ”Pitkän Talon Kansa”. Algonkin kielisukuun kuuluvista kansoista osa käytti näistä heimoista puolestaan halveksuvaa nimeä Irinakhoiw ” kalkkarokäärme”. Tästä nimestä taas juontui itäisten rannikkoheimojen nimitys ”käärmekansat”. Yksi tutkimuslinja kertoo ranskalaisten muotoilleen juuri Irinakhoiw sanasta käännöksen ” Les Iroquois”, Irokeesi. Irokeesi nimityksen omivat myös englantilaiset. ( Jatkossa käytämme tästä kansasta sen meidän valkoisten tuntemaa nimeä, Irokeesit.) Irokeesi kansa koostui alkuaan viiden alkuperäiskansan solmimasta liitosta. Nämä voimakkaat heimot olivat: Mohawkit, Senecat, Onondagat, Oneidat sekä Cayugat. Irokeeseilla oli oma kielensä, joka poikkesi jonkin verran muista valtakielistä. Yhdessä nämä heimot hallitsivat alueita aina Kanadan Ontarion suurilta järviltä, Huronin eteläpuolelta aina Saint Lawrence joen haaroille, nykyisen Quebecin alueille ja edelleen etelään New Yorkin osavaltioon ja Appalakkien vuoristoon saakka. Huron järven läntisiä reunamia ja Georgia Bay:n eteläisiä rantoja hallitsivat sotaisat Huronit ja siitä yhä etelämpänä vaikutti voimakas Cherokee kansa. Myöhemmin nämä kaksi kansaa, jotka kuuluivat myös Irokeesien kielikuntaan, on laskettu kuuluviksi Irokeeseihin. Myöhemmin 1700-luvulla Irokeeseihin liittyi vielä eräs vahva liittouma, Tuscarorat, joka koostui kuudesta eri heimosta. Irokeesien voimakas liittokunta oli edelläkävijä kaikille myöhemmille liittoutumille, mukaanlukien valkoisten solmimat liitokset. Irokeesien liiton pohjana oli rauhanomaisuus ja yhteinen ulkopolitiikka. Heimojen edustajat tekivät kansaa ja liittoutumaa koskevat päätökset yhdessä. Irokeesiliitto toimi suunnan näyttäjänä ja esimerkkinä myös meidän tuntemillemme liittoutumille. Näistä ehkä parhaiten tunnemme YK:n. Irokeesien, kuten ei juuri yhdenkään alkuperäiskansan historiaa tunneta kovinkaan tarkasti. Lukuun ottamatta Meksikon alueella, Väli-Amerikassa sekä Etelä-Amerikassa vaikuttaneita valtaisia ja voimakkaita kansoja. Irokeesien, kuten useimpien muidenkin heimojen historia perustuu pääosiltaan tarinan kertojiin. Ei kirjoitettuihin muistiinpanoihin. Ihminen ei pysty koskaan muistin perusteella kertomaan samaa tarinaa täydellisesti kerta toisensa jälkeen. Jokainen kertoja kertoo sen omalla tavallaan ja näin tarina muuttaa muotoaan jatkuvasti. Irokeesien liittokunnan synty ajoitetaan kuitenkin 1500-luvun tietämille, sen alkupuolelle. Jotkut tutkijat uskovat liittokunnan syntyneen jo 1400- luvun puolivälissä. Deganawidah, Hiawatha ja Jikonsahsehin Irokeesien liittokunnan perustajiksi voidaan melkoisella varmuudella nimetä Huron heimon Deganawidah sekä Mohawk heimon Hiawatha. Irokeeseista kertovat tarinat mainitsevat lisäksi älykkään tietäjä naisen, Jikonsahseh, Attiwandaronkien heimosta. Näitä kolmea henkilöä voisi verrata moniin historian tuntemiin suuriin vaikuttajiin ja johtajiin. Deganawidah`in, Hiawathan ja Jikonsahsehin vankkumattoman yhteistyön ansiosta syntyi Irokeesien liittokunta. Heimojen väliset kiistat ja sodat päättyivät ja keskinäiset riidat ja ongelmat selvitettiin yhteisissä neuvotteluissa, joissa jokainen heimo oli samanarvoinen. Yhdessä heimot laativat ns, Irokeesien perustuslain ”Kaianerekowan”, josta voidaan epäilemättä sanoa sen olleen maailman ensimmäinen perustuslaki ja malli myöhemmille federaatioille. Irokeesiliittoa johti neuvosto, joka koostui kaikista osanottaja heimoista ja käsitti viisikymmentä edustajaa. Naisten asema oli Irokeesien keskuudessa ja valtaa pitävässä edustustossa erittäin voimakas. Naisilla oli lisäksi omat järjestönsä, joilla oli valta estää tai hyväksyä päätöksiä. Naisten asema Irokeesien keskuudessa sekä hallinnossa olikin esikuva viisisataa vuotta myöhemmin syntyville naisasialiitoille. ”Pitkän talon kansa” nimitys juonsi juurensa Irokeesien tavasta asua pitkänomaisissa taloissa. Talossa saattoi asua useita, jopa kymmeniä perheitä. Suurimmilla taloilla saattoi olla pituutta yli viisikymmentä metriä. Se oli yksi Irokeesien vahvuus muita heimoja ajatellen. Perheet muodostivat vahvan sosiaalisen ryhmän ”Ohwachiran”. Sitä voisi kutsua eräänlaiseksi perheklaaniksi. Klaaneja johti lähes poikkeuksetta nainen ja klaaneilla oli omat eläintunnuksensa. Toki klaaneilla oli myös miespäälliköitä, mutta yleisesti miehet olivat naisjohtajien alaisia, joitakin poikkeuksia lukuunottamatta. Heimon johtoryhmä koostuikin niin ollen yleensä matroonasta, viisaasta naisesta sekä miespuolisista, että naispuolisista päälliköistä. Naisten oma neuvosto valitsi nuo viisikymmentä ”kansanedustajaa” ja erotti tarvittaessa huonosti työnsä hoitaneet edustajat. Kaikkinainen perimisjärjestys oli naisten hallussa. Naiset omistivat niin talot, kuin viljelysmaatkin. Perimisoikeus oli aina naisten etuasema ja lähti naisten puolelta. Naisilla oli oikeus päättää rangaistuksista, sotaretkistä, sopimuksista heimojen välillä, metsästysmaista jne. Naiset myös saattoivat jakaa tehtäviään valituille miehille tai antaa jopa täyden vallan valitulle miehelle. Yksi erikoinen seikka oli se, että neuvostoihin valittiin yksinomaan rauhaa kannattavia jäseniä. Naisvalta saattoikin täten olla vahva vaikuttaja miesten sotaisuuteen. Saman ilmiön uskotaan vaikuttaneen myös esim, viikinkien keskuudessa. Tästä on myös jonkin verran kiistanalaista ”tutkittua” näyttöä. Psykologisesti se olisi kuitenkin helppoa ymmärtää. Jos miehet olivat kotioloissa altavastaajia naisiin nähden, he ehkä kompensoivat alistumisensa taisteluissa ja ryöstöretkillä. Irokeesit tunnettiin myös osittain julmina taistelijoina, jotka suosivat voitonmerkkien, kuten päänahan ottamista ”skalpeerausta” sekä vankien armotonta kidutusta. Varsinkin Huronit olivat ”kuuluja” julmuudestaan. Irokeeseille tyypillistä oli hiusten ajaminen päälaelle pelkäksi töyhtöksi tai hiusten nostaminen päälaelta piikkisian piikein vahvistettuna komeaksi harjaksi. Hurja ulkomuoto toimi kahdella tavoin. Se pelotti vastustajia ja toimi eräänlaisena kiihottimena viholliselle. Useat Metsäintiaaniheimot uskoivat sielun asuvan hiuksissa. Komea hiustöyhtö oli vahva ärsyke viholliselle. Irokeesit luetaan metsäintiaaneihin. Irokeesien kulttuurissa voi havaita selviä yhteneväisyyksiä kummunrakentaja kansoihin ja näiden perinteisiin. Irokeesit elivät pääasiassa metsästyksellä ja kalastuksella. Maanviljelys sai kuitenkin yhä enemmän alaa, varsinkin valkoisten asettuessa Irokeesien maille ja muodostui pian hallitsevaksi. Pääasiassa Irokeesit viljelivät maissia, kurpitsaa ja papuja. Irokeesit olivat saaneet mainetta muilta heimoilta nimenomaan luonnon kasvien ja yrttien tuntijoina. Jotkut tutkintolinjat väittävätkin Irokeesien olleen enemmän kasvis, kuin lihansyöjiä. Syksyiset metsästystapahtumat ja retket toimivat koko kansan sosiaalisina tapahtumina ja yhdistivät kansaa ja ihmisiä. Samoin toimivat kalastusretket keväisin ja syksyisin. Irokeesit liikkuivat järvillä ja joilla tuohikanooteilla, joista suurimpiin mahtui kymmenenkin soturia kerralla. Vaikka Irokeesit eivät olleet aivan esim, Ottawa intiaanien tasoa kanoottien tekijöinä, hallitsivat he tuon näppärän kulkuvälineen valmistuksen hyvin. Valkoisten Eurooppalaisten ilmestyminen Intiaanien alueille, muutti niin Irokeesien, kuin muidenkin heimojen totuttuja tapoja. Ranskalainen tutkimusmatkailija Samuel de Champlain saapui Saint Lawrence joelle 1600- luvun alussa ja oli ensimmäinen valkoinen vaikuttaja Irokeesien rauhanomaisessa elämässä. Vuonna 1611 Champlain perusti kauppapaikan nimeltä Place Royal, jonka perustuksille syntyi Montrealin kaupunki. Champlain mainitaan myös Quebecin kaupungin perustajana. Champlainin vaikutus paikallisiin intiaaneihin, ja myös Irokeeseihin oli vahva. Champlain toimi turkiskaupan avaajana alkuperäiskansojen ja valkoisten maahanmuuttajien välillä. Champlain soti useaan otteeseen mm. Mohawkeja vastaan. Apunaan hänellä oli mm. luopio Huronit. Champlainin vaikutus Kanadan ranskalaisiin näkyy tänäkin päivänä. Champlain kuoli vuonna 1635. Hän oli kiistatta yksi suurimmista vaikuttajista Kanadan valtion syntyyn. Valkoisten maahanmuuttajien määrän kasvaessa, Irokeesien liittokunnan perustukset alkoivat rakoilla. Ennen yhtenäiset heimot riittautuivat ja kääntyivät toisiaan vastaan. Englantilaiset, ruotsalaiset, hollantilaiset ja ranskalaiset valtasivat yhä enemmän alueita Irokeesien ympäriltä. Irokeesit joutuivat pallottelemaan näiden valtaajien kesken. Majavan nahoista muotoutui käypä valuutta sadaksi vuodeksi ja Irokeesit muiden heimojen tavoin, ostivat nahoilla kaikkea mahdollista valkoisilta. Etupäässä aseita. Musketit toivat Irokeeseille näiden kaipaamaa mahtia ja valtaa. Ennen niin rauhanomainen liittokunta, alkoi kääntyä sotaisaksi ja hallitsevaksi. Ranskalaiset saivat linnakkeensa valmiiksi Champlainin valitsemalle kauppapaikalle ja linnoitus sai nimekseen Mont Royal. Hitaasti, mutta varmasti linnoituksesta kasvoi Montrealin kaupunki. Uusien aseidensa avulla Irokeesit levittivät valtaansa aina Missippijoelle saakka. Vuoden 1670 tietämillä Manhattanille perustettu Uusi Amsterdam antautui englantilaisille ja samaa tietä menivät Irokeesien parhaat turkiskaupat. Ranskan kuningas Ludvig XIV määräsi joukkonsa tuohoamaan kaikki Irokeesit vuonna 1664. Irokeesit joutuivat nyt kahden suurvallan jalkoihin. Englantilaiset vaikuttivat matriarkoista luotettavimmilta ja Irokeesit tekivät sopimuksen näiden kanssa. Englantilaiset käyttivät Irokeeseja hyväkseen sodassa ranskalaisia vastaan. Myös ranskalaiset houkuttelivat Irokeeseja puolelleen sekä asein, että lahjuksin. Irokeesien liittokunta alkoikin pian natista liitoksistaan. Valkoisten mukana tuli aseita, mutta myös alkoholi ja uudet uskonnot. Uudet uskonnot, kristinusko etunenässä, sekoittivat Irokeesien maailmaa entisestään ja nämä alkoivat valua tielle, jolta ei olisi paluuta. Yhdysvaltojen ”vapaussota” oli käytännössä ensimmäinen sota lähes kahteensataan vuoteen, joka sai kaikki Irokeesit täyteen sotaan. Lähes kaksisataa vuotta oli rauhaan perustuva liittokunta kestänyt. Varsinaisessa sodassa olivat vastakkain englantilaisten siirtokuntien ja brittiläisen imperiumin elämäntyyli, uskonto ja hallinta. Kolmetoista englantilaista siirtokuntaa julistautui itsenäiseksi vuonna 1775. Nämä siirtokunnat kutsuivat itseään valtioksi, joka tarvitsi lisää maata, eikä suostunut enää yhteistyöhön englannin hallituksen kanssa. Irokeesit asettuivat brittien puolelle paremman palkkion houkuttamina. Vuosi 1777 oli yksi Yhdysvaltojen historian verisimmistä vuosista. Vuosilukua kutsuttiinkin veriseksi seitsikoksi. Vuonna 1778 Mohawkit iskivät Pennsylvanian, Ohion ja New Yorkin siirtolaisasutuksia vastaan täydellä voimalla. Irokeesien päällikkönä toimi Joseph Brant. Mohawkit saavuttivat useita ”voittoja” jos yksinäisten siirtolaismökkien ja pienten kylien tuhoamista voi voitoiksi kutsua. Siirtokuntien vuoro tuli pari vuotta myöhemmin, kun George Washington lähetti John Sullivanin joukkoineen Irokeesien maille. Sullivanin joukot tekivät perusteellista jälkeä, tuhoten kaiken tieltään. Irokeesien liitoutuma oli jo pahasti hajonnut ja Sullivanin mukana ja apuna oli suuri joukko Oneidoja sekä Tuscaroreja. Senecain kuuluisa sotapäällikkö Cornplanter riensi avustamaan brittejä, siirtolaisasutusten täydellisessä tuhoamisessa. Sodan lopputulos oli samanlainen, kuin lukuisten sotien ennen sitä. Voittajaa ei ollut, ainoastaan häviäjiä. Irokeesien liittokunta muiden mukana oli tuhoutunut. Kesti yli sata vuotta, ennen kuin Irokeesit kykenivät ryhdistäytymään. Onondogait ottivat johtavan aseman Irokeesien neuvostossa ja aloittivat jälleen rakennuksen. Vuoden 1970 alkupuolella, useiden riitojen, niin Yhdysvaltojen hallituksen kuin Kanadankin hallituksen kanssa, Mohawkit perustivat oman ”piikiven maaksi” ( Ganienkehin) kutsutun yhteisön. Paikalliset eivät kuitenkaan suvainneet intiaaneja alueellaan, eivätkä Mohawkit saaneet toivomaansa tukea myöskään kummankaan maan hallitukselta. Mohawkit pitivät kuitenkin asemansa useista riidoista, salamurhista ja pahoinpitelyistä huolimatta. Näin toimien he myös nostivat alkuperäiskansojen mielialaa ja kapinahenkeä. Useat heimot ottivat mallia Mohawkeista ja ryhtyivät taistelemaan yhä innokkaammin oikeuksiensa puolesta. Irokeesit saivat oman lipun ja lippuun tunnuksen, joka kuvasi Hiawathan vyötä ja viittä alkuperäistä Irokeesi kansaa. Rauhanpuu juurineen lipun keskiössä oli kunnianosoitus Onondagoille, joiden ansiosta vyö oli säilynyt historian myllerryksessä.Samalla se kuvasi rauhaa irokeesi kansojen välillä. Puuta reunustivat neliöt, jotka kuvasivat niin ikään Irokeesikansoja, Senecoja, Cayugaita, Oneidoja sekä Mohawkeja. Värityksensä lippu sai alkuperäiseen vyöhön kuuluneista valkeista helmistä, jotka toisiinsa kytkettyinä symbolisoivat Irokeesi kansojen rauhantahtoa. Lipun sininen pohjaväri puolestaan kuvaa maailmankaikkeutta. Irokeesien liittokunnan pohjana oli täydellinen demokratia. Tämä hallintotapa, tasa-arvoisuuksineen toimi myöhemmin pohjana syntyvälle Yhdysvaltain valtiolle. Kuitenkin kaukana tulevaisuudessa Yhdysvaltoja johtaneet presidentit mm. John Adams, Thomas Jefferson pitivät irokeesien liitoutumaa aivan liian tasa-arvoisena ja yli demokraattisena. Kuitenkin on kiistämätön tosi asia, että koko Yhdysvaltojen hallintojärjestelmä on saanut peruskivensä Irokeesien liittoumasta ja sen perustuslaista. Irokeesien väestöluvuksi arvioidaan tänä päivänä reilut satatuhatta henkeä, joista hiukan alle puolet asuu Yhdysvaltojen puolella. Vuoden 1500 tietämillä Irokeeseja on arvioitu eläneen vajaat kaksikymmentä tuhatta henkeä. Paul Palmu |
