Elämän Virrat osa 5 johdanto

Alaska 1894

Lapsi huusi korviavihlovasti ja tuuli hajoitti äänen pitkin jäisen vuoren rinteitä. Tuuli piiskasi ihmisten kasvoja ja iski huiveilla peitettyihin kasvoihin täydellä voimalla. Naisen hiukset olivat hujan hajan ja huivi lentänyt ties minne. Tuuli lennätti tiehensä kyyneleet, joita työntyi esiin silmäkulmista toinen toisensa perään. Lapsi oli köytetty tiukasti vasten naisen rintaa ja epätoivoinen itku
mursi hitaasti, mutta varmasti
naisen vastarinnan. Nainen taisteli jäiseen
kallioon
hakatuilla portaankorvikkeilla elämästään ja lapsensa elämästä kirjaimellisesti kynsin ja hampain. Hän tunsi miten veri valui pitkin nilkkoja raapiutuneista polvista. Kynnet olivat kaikki poikki ja pahasti lohkeilleet.
Tuulessa pyörivät jäähileet iskivät täydellä voimalla päin kasvoja. Puuttomalla, paljaalla rinteellä he olivat täysin vailla suojaa. Takana ihmisvirta näytti jatkuvan loputtomiin. Hitaasti se kiemurteli kohti lakeutta kuin muurahaisarmeija.

Nainen oli loppu, eikä jaksaisi enää kauan, lapsi huusi ääni väristen ja takellellen.
Hyvä luoja Tonio, nainen huusi. En jaksa enää, luoja armahtakoon minua, mutta
en jaksa enää.
Sinun täytyy Maria, mies huusi tuuleen. Enää muutamia kymmeniä metrejä.
Et saa, etkä voi luovuttaa nyt.
Lapsi Tonio, lapsi.
Tuuli viskoi sanoja pitkin rinnettä. Lapsi, Tonio, lapsi.
He olivat haudanneet 12 vuotiaan tyttärensä viikkoa aiemmin. Tyttö, Theresa, oli menehtynyt keuhkokuumeeseen Pelastusarmeijan hoidosta huolimatta.
Taistele Maria, taistele, et saa antaa periksi.
Antonio oli viininvilvelijä Italian maaseudulta. Yksinkertaisesti hän oli täysin väärässä paikassa ja ilman pienintäkään kokemusta.
Eteenpäin siellä, kuului myrskyn seasta, tai sivuun.
Taistele Maria taistele, enää muutamia kymmeniä metrejä.
Jumalani, en jaksa, nainen voihki ääneen. En jaksa, armahda minua ja lastani.
Antonio kierähti vihdoin viimein
reunan ylitse ja kiljui riemusta halkeillen huulin. Takana reuhtovat miehet työnsivät hänen vaimonsa edellään reunan ylitse. Ihmiset hajaantuivat nopeasti kuka minnekin.
He olivat selvittäneet sen, viimeiset 500 metriä, viimeiset 1500 jäiseen kallioon hakattua askelmaa.
Vastassa
olivat Kanadan pelätyt Punatakit. Ratsupoliit, lakeineen ja määräyksineen. Osoittautui, että useimmat eivät olleet tienneet 500 kilon tarvikemääräyksistä. Kanadan puolelle pyrkivillä tuli olla
500 kilon edestä muona ja leiritarvikkeita.
Edessä olisi katkera paluu takaisin.
Eräs mies käveli rauhallisesti tullirakennuksen pihamaalle ja työnsi revolverin piipun suuhunsa.

Antonio itki ääneti ja hiljaa, hän oli yksi niistä, joka ei ollut tiennyt määräyksistä. Heillä oli tarvikkeita ehkä sadan kilon edestä. Hänellä ei olisi minkäänlaisia mahdollisuuksia hakea lisää tarvikkeita. Hän ei selviäisi Chilkoot Trailista toista kertaa. Antonio Monzarelli, maahanmuuttaja Italiasta. Varakkaan viininviljelijä perheen toinen lapsi ja ikuinen optimisti, käveli tyynen rauhallisesti Kanadan
tullirakennuksen
nurkalle ja ampui itseään päähän.


Klondyke, jossain vuorilla..
 

Jäinen tuuli ruoski pientä, kapeaa laaksoa säälimättä ja armoa tuntematta.
Tuulen
pyörteissä kieppui pieniä teräviä jäähileitä, talvi oli jo pelottavan lähellä. Nälkäisen suden lailla se ulvoi kallionhalkeamissa ja katsoi alas pieneen ihmiseen kuola suupielistä valuen. Hatara mökki seisoi yksinäisenä ja pelokkaana pienen puron rantamalla. Tuuli lauloi sen hirsien raoissa ja riuhtoi sen perustuksia ikkunanpieliä paukuttaen. Ovi aukeni narahtaen ja tuuli paiskasi sen oitis voimalla vasten seinää. Mies linkutti pienelle terassille, repaleinen paita tuulessa lepattaen. Tuuli pelmutti harvoja, vaaleita ja takkuisia hiuksia.
Mies irvisti tuskasta katsellessaan alas
laaksoon. Kuluneista housuista oli leikattu toinen lahje pois. Vasen jalka oli muodottomaksi turvonnut, kauttaaltaan lähes musta, paksu kuin puunrunko.

Mies oli Johan Bengtsson, maahanmuuttaja Ruotsista. Hän oli tullut Alaskaan Hollannin ja Saksan kautta, monen maanmiehensä tavoin, kullan ja rikkauksien houkuttamana. Vahinko oli tapahtunut reilut kaksi viikkoa aiemmin. Hän oli kaatunut mökin edustalla suoraan ruosteisiin nauloihin. Kaksi naulaa oli uponnut syvälle, vasemman polven alapuolelle. Hän oli repinyt naulat irti ja polttanut
reiät. Alkuun oli näyttänyt siltä,
että haavat paranisivat, mutta niin ei ollut käynyt. Reiät tulehtuivat pahoin ja hän oli viiltänyt ne kahdesti auki yrittäessään
puhdistaa haavoja.
Johan tiesi että jalasssa oli kuolio ja verenmyrkytys.  Jalka
oli musta ja muodottomaksi turvonnut. Haavat
vuosivat mätää ja haisivat pahalle, eikä hän voinut asialle enää mitään. Kauppa-asemalle olisi reilu viikon matka, terveeltä mieheltä. Hänellä ei ollut kuumeisena ja heikkona pienintäkään mahdollisuutta selvitä sinne. Susi ulvoi kukkulan takana vertahyytävästi.

Sinä et minua saa, saamarin raadonsyöjä, Johan mutisi itkun sekaisella äänellä
ja kääntyi kannoillaan. Hän naputteli
tuohilevyn huolellisesti kiinni oveen ja kompuroi sisään vetäen oven tiukasti kiinni perässään. Oven hän telkesi lujasti sisäpuolelta ja sulki ikkunaluukut. Sitten hän istui vaieten jykevän pöydän
ääreen ja katsoi jonnekin kauas,
maailman toiselle laidalle.

Pöydällä oli vanha Colt Pattersson revolveri ja haalistunut valokuva. Kuva esitti kaunista vaaleaa naista ja kahta kiharatukkaista pikkutyttöä. Revolverissa oli ruostelaikkuja siellä täällä, hän toivoi, että ruuti olisi säilynyt kuivana. Kyynel syntyi miehen silmäkulmaan ja raivasi hitaasti tiensä likaisen parran lävitse
alas leualle, pudoten suurena pisarana
keskelle valokuvaa.
Johan Bengtsson itki ääneti yksin, keskellä tyhjyyttä, Alaskan leimuavan taivaan alla.

Anteeksi Ingrid ja hyvästi.

Varoen hän laittoi valokuvan takaisin pöydälle, tarttui raskaaseen revolveriin ja viritti iskurin. Sitten hän työnsi jykevän piipun suuhunsa ja käänsi asetta niin,
että piippu
osoitti vinosti ylös kohti päälakea ja painoi rauhallisesti liipasinta. Laukausta tuskin kuuli, ärjyvä tuuli hotkaisi sen armotta nälkäiseen kitaansa. Ulkona tuuli kirmasi ulisten pitkin laaksoa, viskellen risuja ja kuivia lehtiä puroon.

Oveen naulatussa tuohessa eroittui heikosti lyhyt poltettu teksti:

Nimeni on Johan Bengtsson, olen Ruotsalainen. Olen sisällä, riko ovi. Olen kuollut oman käteni kautta. 

 

Paul Palmu

HUOM!  Osittainenkin tekstieni lainaaminen tai luvatta käyttäminen on kielletty tekijänoikeuslain nojalla.