Elämän Virrat osa 5 johdanto

Alaska 1894

Lapsi huusi korviavihlovasti ja tuuli hajoitti äänen pitkin jäisen vuoren rinteitä. Tuuli piiskasi ihmisten
kasvoja ja iski huiveilla peitettyihin kasvoihin täydellä voimalla. Naisen hiukset olivat hujan hajan ja
huivi lentänyt ties minne. Tuuli lennätti tiehensä kyyneleet, joita työntyi esiin silmäkulmista toinen
toisensa perään. Lapsi oli köytetty tiukasti vasten naisen rintaa ja epätoivoinen itku mursi
hitaasti, mutta varmasti naisen vastarinnan. Nainen taisteli jäiseen kallioon hakatuilla
portaankorvikkeilla elämästään ja lapsensa elämästä kirjaimellisesti kynsin ja hampain.
Hän tunsi miten veri valui pitkin nilkkoja raapiutuneista polvista. Kynnet olivat kaikki poikki ja
pahasti lohkeilleet. Tuulessa pyörivät jäähileet iskivät täydellä voimalla päin kasvoja.
Puuttomalla, paljaalla rinteellä he olivat täysin vailla suojaa. Takana ihmisvirta näytti jatkuvan
loputtomiin. Hitaasti se kiemurteli kohti lakeutta kuin muurahaisarmeija.

Nainen oli loppu, eikä jaksaisi enää kauan, lapsi huusi ääni väristen ja takellellen.
- Hyvä luoja Tonio. Nainen huusi. - En jaksa enää, luoja armahtakoon minua, mutta
en jaksa enää.
- Sinun täytyy Maria. Mies huusi tuuleen. - Enää muutamia kymmeniä metrejä.
- Et saa, etkä voi luovuttaa nyt.
- Lapsi Tonio, lapsi.
Tuuli viskoi sanoja pitkin rinnettä. Lapsi, Tonio, lapsi.
He olivat haudanneet 12 vuotiaan tyttärensä viikkoa aiemmin. Tyttö, Theresa, oli menehtynyt
keuhkokuumeeseen Pelastusarmeijan hoidosta huolimatta.
- Taistele Maria, taistele, et saa antaa periksi.
Antonio oli viininvilvelijä Italian maaseudulta. Yksinkertaisesti hän oli täysin väärässä
paikassa, ilman pienintäkään kokemusta.
- Eteenpäin siellä. Kuului myrskyn seasta. - Tai sivuun.
- Taistele Maria taistele, enää muutamia kymmeniä metrejä.
- Jumalani, en jaksa. Nainen voihki ääneen. - En jaksa, armahda minua ja lastani.
Antonio kierähti vihdoin viimein reunan ylitse ja kiljui riemusta halkeillen huulin. Takana reuhtovat
miehet työnsivät hänen vaimonsa edellään reunan ylitse. Ihmiset hajaantuivat nopeasti kuka minnekin.
He olivat selvittäneet sen, viimeiset 500 metriä, viimeiset 1500 jäiseen kallioon hakattua askelmaa.
Vastassa olivat Kanadan pelätyt Punatakit. Ratsupoliit, lakeineen ja määräyksineen.
Osoittautui, että useimmat eivät olleet tienneet 500 kilon tarvikemääräyksistä.
Kanadan puolelle pyrkivillä tuli olla 500 kilon edestä muona ja leiritarvikkeita.
Edessä olisi katkera paluu takaisin. Eräs mies käveli rauhallisesti tullirakennuksen pihamaalle ja
työnsi revolverin piipun suuhunsa.

Antonio itki ääneti ja hiljaa, hän oli yksi niistä, joka ei ollut tiennyt määräyksistä. Heillä oli
tarvikkeita ehkä sadan kilon edestä. Hänellä ei olisi minkäänlaisia mahdollisuuksia hakea lisää
tarvikkeita. Hän ei selviäisi Chilkoot Trailista toista kertaa. Antonio Monzarelli, maahanmuuttaja
Italiasta. Varakkaan viininviljelijä perheen toinen lapsi ja ikuinen optimisti, käveli tyynen
rauhallisesti Kanadan tullirakennuksen nurkalle ja ampui itseään päähän.

Klondyke, jossain vuorilla..
　

Jäinen tuuli ruoski pientä, kapeaa laaksoa säälimättä ja armoa tuntematta.
Tuulen pyörteissä kieppui pieniä teräviä jäähileitä, talvi oli jo pelottavan lähellä. Nälkäisen suden
lailla se ulvoi kallionhalkeamissa ja katsoi alas pieneen ihmiseen kuola suupielistä valuen.
Hatara mökki seisoi yksinäisenä ja pelokkaana pienen puron rantamalla. Tuuli lauloi sen hirsien raoissa
ja riuhtoi sen perustuksia ikkunanpieliä paukuttaen. Ovi aukeni narahtaen ja tuuli paiskasi sen oitis
voimalla vasten seinää. Mies linkutti pienelle terassille, repaleinen paita tuulessa lepattaen.
Tuuli pelmutti harvoja, vaaleita ja takkuisia hiuksia. Mies irvisti tuskasta katsellessaan alas laaksoon.
Kuluneista housuista oli leikattu toinen lahje pois. Vasen jalka oli muodottomaksi
turvonnut, kauttaaltaan lähes musta, paksu kuin puunrunko.

Mies oli Johan Bengtsson, maahanmuuttaja Ruotsista. Hän oli tullut Alaskaan Hollannin ja Saksan
kautta, monen maanmiehensä tavoin, kullan ja rikkauksien houkuttamana. Vahinko oli tapahtunut
reilut kaksi viikkoa aiemmin. Hän oli kaatunut mökin edustalla suoraan ruosteisiin nauloihin.
Kaksi naulaa oli uponnut syvälle, vasemman polven alapuolelle. Hän oli repinyt naulat irti ja
polttanut reiät. Alkuun oli näyttänyt siltä, että haavat paranisivat, mutta niin ei ollut käynyt.
Reiät tulehtuivat pahoin ja hän oli viiltänyt ne kahdesti auki yrittäessään puhdistaa haavoja.
Johan tiesi että jalasssa oli kuolio ja verenmyrkytys.  Jalka oli musta ja muodottomaksi turvonnut.
Haavat vuosivat mätää ja haisivat pahalle, eikä hän voinut asialle enää mitään. Kauppa-asemalle olisi
reilu viikon matka, terveeltä mieheltä. Hänellä ei ollut kuumeisena ja heikkona pienintäkään
mahdollisuutta selvitä sinne. Susi ulvoi kukkulan takana vertahyytävästi.

Sinä et minua saa, saamarin raadonsyöjä, Johan mutisi itkun sekaisella äänellä
ja kääntyi kannoillaan. Hän naputteli tuohilevyn huolellisesti kiinni oveen ja kompuroi sisään
vetäen oven tiukasti kiinni perässään. Oven hän telkesi lujasti sisäpuolelta ja sulki ikkunaluukut.
Sitten hän istui vaieten jykevän pöydän ääreen ja katsoi jonnekin kauas, maailman toiselle laidalle.

Pöydällä oli vanha Colt Pattersson revolveri ja haalistunut valokuva. Kuva esitti kaunista vaaleaa
naista ja kahta kiharatukkaista pikkutyttöä. Revolverissa oli ruostelaikkuja siellä täällä, hän
toivoi, että ruuti olisi säilynyt kuivana. Kyynel syntyi miehen silmäkulmaan ja raivasi hitaasti tiensä
likaisen parran lävitse alas leualle, pudoten suurena pisarana keskelle valokuvaa.
Johan Bengtsson itki ääneti yksin, keskellä tyhjyyttä, Alaskan leimuavan taivaan alla.

Anteeksi Ingrid ja hyvästi.

Varoen hän laittoi valokuvan takaisin pöydälle, tarttui raskaaseen revolveriin ja viritti iskurin.
Sitten hän työnsi jykevän piipun suuhunsa ja käänsi asetta niin, että piippu osoitti vinosti ylös kohti
päälakea ja painoi rauhallisesti liipasinta. Laukausta tuskin kuuli, ärjyvä tuuli hotkaisi sen armotta
nälkäiseen kitaansa. Ulkona tuuli kirmasi ulisten pitkin laaksoa, viskellen risuja ja kuivia lehtiä puroon.

Oveen naulatussa tuohessa eroittui heikosti lyhyt poltettu teksti:

Nimeni on Johan Bengtsson, olen Ruotsalainen. Olen sisällä, riko ovi. 
Olen kuollut oman käteni kautta. 

Paul Palmu

HUOM!  Osittainenkin tekstieni lainaaminen tai luvatta käyttäminen on kielletty
tekijänoikeuslain nojalla.