Karhujahdissa osa3

Onaping Lodgea ympäröivät erämaat odottivat uusia vieraita jotka pian astuisivat ulos lentokentän turvatarkastuksesta. Hälinä kentällä oli valtaisa ja matkustajia tuli ja meni loputtomana virtana.  Sitten erotin ensimmäisen ”selvästi” suomalaisen aselaukkuineen ja samassa koko ryhmä marssi peräkanaa näkösälle. Ryhmä koostui seitsemästä henkilöstä. Toivotin Jarin, Paulin, Pekan, Pirkon, Jukan, Anssin ja Raimon tervetulleiksi Kanadaan ja ohajsin joukon odottavaan autoon. Pirkko oli ainut ”ei metsästävä”. Hän oli nauttimassa Kanadan luonnosta ja jahdin huumasta katsojana ja kuvaajana. Katselin miehiä ja kaikki vaikuttivat päteviltä ja kokeneilta, hienoa, tulisi hyvä jahti. Anssi oli varautunut parhaiten, miehellä oli 416 Rigby. Suurriista kivääri, jonka edessä karhu tulisi kyllä nöyrtymään mikäli itsensä näyttäisi.  Ajomatka Onapille sujui kommelluksitta ja väsynyt joukko pääsi kaivautumaan peittojen alle.

Kaatolisenssejä hakemassa                                                                                                  

Maanantaista tuli kireinen päivä. Heti aamusta ajaa hurautimme Sudburyyn hakemaan kavereille kaatolisenssit. Kaupassa pyörähdimme pikaisesti hankkimassa iltapala ja illallistarpeita ”juomineen”. Aivan Onaping Lodgen läheisyydessä sijaitsevalla sorakuopalla tarkkuutimme aseet ja olimme, kuin olimmekin iltapäivällä kello 14.00 valmiita jahtiin.
Koko kulunut kesä oli ollut kerrassaan fantastinen, eikä mitään oireita sään muuttumisesta ollut ilmassa. Lämpötila päivisin kolmenkymmenen korvilla ja öisin hiukan viileämpää. Hiukan liian lämmintä jahtia ajatellen, mutta toisaalta mukavaa, kun ei tarvinnut palella. Pete otti osan kavereista kontolleen ja minä toisen puolen.  Kun olimme saaneet miehet puskiin, lähdimme Peten kanssa asettamaan uusia syöttejä ja teimme muutaman uuden kyttäyspaikan.
Kyttipaikat valitaan huolellisesti. Ensin on löydettävä alue tai paikka, missä jäljistä voi selvästi päätellä karhujen liikkuvan siellä. Sitten asetetaan koesyötit ja seurataan alkavatko karhut käydä syötillä ja kuinka innokkaasti. Montako karhua paikalla käy ja millaisia eläimiä jne.. Usein käytämme riistakameroita, joilla seuraamme tapahtumia syötillä. Mitään ei tehdä sattumanvaraisesti, vaan kaikki jahtiin liittyvät seikat harkitaan huolellisesti. Mikäli karhut hyväksyvät uuden paikan ja alkavat käydä siinä, niin kohdetta syötetään se kesä, mutta ei metsästetä. Metsästys aloitetaan vasta seuraavana vuonna.

Ilta hämärtää tienoot näillä alueilla aina yhtä nopeasti ja kuin huomaamatta tuli aika hakea miehet pois metsästä. Pieni jännitys velloo aina vatsanpohjassa, kun metsästäjiä hakee. Onko karhuja näkynyt, millaisia, entä kuulohavaintoja tai muuta ja tietty, olisiko yhtään nallea nurin. Miehet olivat kaikki innokkaina ja energisinä. Susia oli kuullut jokainen ja Jari oli nähnyt karhun. Eläin oli kiertänyt syöttipaikkaa turvallisen matkan päästä ja kanervikon suojissa, mutta ei ollut tullut lähelle. ”Onnenkantamoista” ei mies ollut halunnut koettaa, hyvä niin. Otimme iltasella pienet snapsit ja laitoimme saunan kuumaksi. Osa joukosta pulahti Onaping järveen vilvoittelemaan. Tämä joukko vaikutti hyvin yhteenhitsautuneelta, se tiesi hyvää. Illallista valmistimme itse pihamaan grillissä ja ahmimme pihvejä kuin sudet konsanaan. Ilta kului mukavasti yhdessä ja huomiselle asetettiin vaatimuksia jokaisen kohdalta.

Tiistai, toinen jahtipäivä

Tiistaiaamu nousi järven takaa nautinnollisesti venytellen ja kiipesi ylös puita. Hitaasti, oksa kerrallaan. Kuikka ”meloskeli” järven selällä, aivan mökkiemme edustalla rennon oloisena. Päivästä tulisi upea, tiesin sen heti. Ahtauduimme autoihimme melko tarkkaan kahdelta ja suuntasimme maasturiemme keulat kohden jahtialuetta. Ajomatkaa noin 40 minuuttia.  Onapilta Sudburyyn on n. 130 kilometriä. Lähimpään kylään n. 65 kilometriä ja lähimpään kioskiin 30 kilometriä. Mistään city-karhuista ei tarvitse näissä erämaissa haaveilla. Onaping Lodgea ympäröivät erämaat, joita vanhat metsäautotiet halkovat, jatkuvat loputtomiin.

Vaihdoimme muutaman kyttipaikan ja jatkoimme Peten kanssa jahtipaikkojen etsintää ja syöttämistä, miesten jännittäessä pusikoissa. Illan hämärää odotellessamme, samoilimme Peten kanssa lähimaastossa ja löysimme salametsästäjien pyyntipaikan. Paikalla oli paljon erilaisia luita ja eläinten pääkalloja, ansalankoja ja muuta roinaa. Majavan kalloja löytyi useita. Ansalangat olivat hujan hajan. Pete tekisi löydöstä ilmoituksen riistapoliisille ja antaisi paikan koordinaatit. Jännitys kihelmöi selkäpiissämme, kun lähdimme hakemaan kavereita metsän kätköistä. Havaintoja oli useita ja sudet olivat jälleen pitäneet miehet valppaina. Parasta oli, että Anssi oli ampunut karhun ja vieläpä melko komean otuksen. Anssin kyttipaikka oli ollut pienellä harjanteella, ampumamatkaa vajaat sata metriä alaviistoon.  Karhu oli hiipinyt paikalle kanervikon suojissa heti kuuden jälkeen. Anssi oli nähnyt mustaturkista muutaman vilauksen, mutta ehtinyt jo epäillä, tulisiko nalle syötille. 416 Rigby on kovan luokan suurriista-ase ja sillä kaataa kyllä mitä tahansa. Karhu oli komea, lähes parisataa kiloa. Projektiili oli tehnyt karhuun nyrkin mentävän reiän ja eläin oli kaatunut niille sijoilleen. Todella hieno laukaus.mAnssi kertoi metsästäneensä karhua 17 vuotta ja nyt onnisti täällä Kanadassa. Anssi kertoi, että ”pohjoisessa” on sellainen sanonta, että mikäli meinaat kaataa Suomessa karhun, varaudu kävelemään 3000 kilometriä. Mene ja tiedä Anssi pohti. Kai sitä ainakin sen verran on tullut riistamailla patikoitua. Kuulohavaintoja oli muillakin sekä karhuista, että susista, mutta ampumaan eivät olleet muut päässeet. Hieno ilta ja hieno jahtipäivä. Jätimme miehet ja Pirkon Onapille viettämään ”peijaisia”. Minulla ja Petellä olisi edessä vielä nylkyhommat. Anssin karhusta tulisi todella hieno talja.

Keskiviikko ja kolmas jahtipäivä: Rigby ärähtää

Keskiviikko ja kolmas jahtipäivä valkeni yhtä kauniina, kuin siskonsa ja veljensä sitä aiemminkin. Jotenkin oli sellainen kutina, että tänään tapahtuisi jotain erikoista. Miehet vitsailivat Pirkolle, että ethän vaan lotrannut parfyymiä aamusella ja Pirkko antoi takaisin samalla mitalla. Metsälle lähdettiin hiukan myöhemmin, siinä kolmen hujakoilla. Olimme taas vaihtaneet Peten kanssa muutaman paikan . Miehet passipaikoille ja syöttejä viemään.  Pohdimme Peten kanssa, että kokonaisuutena jahdit olivat alkaneet hyvin, mutta nyt tarvittaisiin muutama upea kaato lisää. Aina sama jännitys metsästäjiä hakiessa.. Oliko kukaan saanut mitään, oliko näköhavaintoja tai muuta. Oli kyllä.

Karhuja kaksin kappalein

Paulin kyttipaikka oli ollut maassa, n. 40 metrin päässä syötiltä. Pauli oli maannut pienellä kallionkielekkeellä maassa ja odotellut karhua. Mies kertoi, ettei ole koskaan kokenut mitään yhtä jännittävää. Kun kuulet karhun ja sen liikkeet, kun se kiertää sinua ja syöttiä ja sitten kun näet siitä ensi vilauksen. Mies huohotti, mahtavaa, kertakaikkisen mahtavaa. Karhu ei ollut tiennyt Paulista mitään, vaan varovaisena hiipinyt syötille. Laukaus oli ollut hyvä ja karhu pudonnut siihen. Noin sata kiloa, hiukan päälle, nuori komea karhu. Kertakaikkisen upea musta turkki. Päätimme jättää karhun odottamaan ja hakea muut. Jari tokaisi siihen, että jää Paulin kanssa odottamaan ja karhua vahtimaan, etteivät sudet syö sitä. Tämä joukko oli todellakin hyvin yhteenhitsautunut, kuten olin arvellutkin. Tapasimme Peten ja mies myhäili tyytyväisenä. Myös Jukka oli ampunut karhun. Ok, haemme sen ensin. Jukan paikka oli myös maassa parikymmentä metriä syötistä, jos sitäkään. Ensin paikalle oli tullut emo pentuineen, joita Jukka oli katsellut kiikarinsa lävitse haltioissaan. Emon kanssa on oltava erityisen varovainen. Se saattaa hyökätä pienestäkin äänestä, kun se liikkuu pentujensa kanssa. Emo oli ollut todella hermostunut ja varmasti vaistonnut vaaran. Se hääti pennut mukaansa ja häipyi vähin äänin. Heti kohta oli nuori uroskarhu tullut paikalle. Jukka ei erehtynyt ja nyt hikoilimme karhun kanssa, jotta saisimme sen ajotielle ja autollemme. Viimeinen osuus oli vihoviimeisen jyrkkä nousu tielle ja normaalilta näyttänyt karhu muuttui hirviöksi, joka painoi elefantin verran. Saimme kuitenkin otson kyytiin ja palasimme Paulin paikalle. Pauli oli yhtä hymyä ja miehissä raijasimme toisenkin mesikämmenen maasturin lavalle. Kertakaikkisen hieno jahtipäivä ei olisi voinut olla parempi. Jari oli jälleen kuunnellut karhun mölinää kaiken iltaa, mutta näkösälle ei nalle tullut syystä taikka toisesta. Myös Raimolla oli kuulohavainto, mutta ei muuta. Pekka oli vielä ilman karhua ja pojat nauroivatkin, että naisen kanssa homma ei onnistu. No, meillä oli keinomme.

Torstai: Vapaa ohjelma

Torstaina vietimme hiukan ”vapaata” ohjelmaa, johon kuului kaupungissa käynti, sauna luonnollisesti ja hiukan ”viihdettä”. Raskas työ vaatii tunnetusti raskaat huvit.

Perjantai, viides jahtipäivä: ”Hurja Joukko”

Viides jahtipäivä on yleensä melko maaginen. Oli jahti siten mennyt suunnitelmien mukaan tahi ei, niin viidentenä päivänä yleensä onnistuu taikka sitten ei ollenkaan. Miehet metsään ja uusia paikkoja hakemaan. Päivät olivat täynnä työtä ja mikäli jahdin tulisi onnistua on työtä tehtävä jatkuvasti. Karhu on viisas eläin, eikä helposti jallitettavissa. Tämä joukko oli hurja. Meillä oli jo kolme onnistunutta kaatoa. Havaintoja oli lukuisia ja susista tai paremminkin niiden ulvonnasta olimme saaneet nauttia joka ilta. Pekalle olimme ”räätälöineet” paikan, jossa ammutaan pienen ”käyttämättömän” metsätien ylitse. Matkaa ampumapaikalta syötille sata metriä. Toivoimme sydämestämme, että Pirkko, joka oli sivustakatsojana saisi nähdä kaadon. Tällä paikalla karhu oli käynyt päivittäin, eikä paikkaa oltu metsästetty. Raimo puolestaan valitsi nyt korkean rinteen, jonka kaltaisessa paikassa Anssi oli karhun ampunut. Anssi, Jukka ja Pauli kannustivat ystäviään. Karhut nurin, että päästään viettämään peijaisia.

Osuma, mutta missä karhu

Paineet olivat jo poissa, jahti oli sujunut näiden miesten kanssa yli odotusten, mutta jotain puuttui. Jaria oli karhu kiusannut, mutta väistänyt kuten aiemminkin. No, sellaista metsästys on, et voi pakottaa eläintä kävelemään eteesi. Toisinaan tuntuu, että kaikki luonnot voimat ovat vastaan. Pekka oli ampunut karhua ja oli varma hyvästä osumasta. Pekka ja Pirkko olivat olleet täysin piilossa pienen penkereen takana, kun karhu oli astunut näkösälle. Pirkko ei ollut liikkunut senttiäkään, eikä niin ollen myöskään nähnyt laukausta. Pekka etsi Peten kanssa pilkkopimeässä merkkejä osumasta, mutta turhaan. Mitään ei löytynyt. Onaping alueella pimeä tulee kuin veitsellä leikaten, ollaanhan Etelä- Ranskan korkeudella. Koetin parhaani mukaan lohdutella pettynyttä miestä. Tulemme heti aamusta aikaisin hakemaan jälkiä. Jos niitä on, me löydämme ne. Pimeässä etsintä on turhaa ja vaarallista. Ilta kului verkalleen ja saunoimme kuin vimmatut. Aamuvarhaisesta olimme jo liikkeellä. Pete oli työssään kaivoksessa ja kaikki oli minun varassani jälleen kerran. Tarkastin ampumapaikan huolellisesti ja Pekka kertoi kaikki mitä tapahtumasta muisti. Mies ei ollut nähnyt mihin suuntaan karhu oli paennut.

Karhu on elossa

Aloitin konttaamalla alueen. Löysi katkenneita kukan varsia ja saniaisia ja uskoin löytäneeni karhun pakotien. Pekka kertoi, että oli tutkinut jo sen osan maastosta. Vain Jukalla oli kivääri matkassa ja kolme patruunaa. Konttasin olettamaani karhun reittiä ja löysin parinkymmen metrin päästä kaksi pientä veripisaraa kukan lehdeltä. Niin pientä, ettei niitä olisi edes uskonut vereksi, ellei olisi ollut pala vessapaperia mukana. Nyt olin varma, että olimme karhun jäljillä. Muutama kymmen metriä eteenpäin ja karhu örähti pensaikossa ja kompuroi pakoon. Se oli maannut aivan paikallaan kuten mustakarhu tekee ja nyt lähtenyt pakoon, kun tiesi jäävänsä kiinni. Kehotin Jukkaa menemään eteen ja ampumaan heti kun  mahdollista. Samassa Jukka nosti kiväärin poskelleen ja ampui. Karhu pakeni yhä rytisten. Täysin tiheässä pensaikossa ja kanervikossa ei yksinkertaisesti nähnyt meneekö se karkuun vai tuleeko päälle. Käskin kaikki muita jäämään taaemmas paitsi Jukkaa. Pian näimme karhun, se makasi paikallaan ja örisi, pää liikkui huojuen. Jukka ampui uudelleen ja eläin kaatui viimein kuolleena maahan. Olihan jännitystä kerrakseen heti aamutuimaan. Komea karhu, puolitoista sataa kiloinen. Pekkaa kylmäsi. Mies oli pimeässä edellisenä iltana kävellyt miltei karhun yli ja eläin oli ollut elossa. Jukalle jäi yksi patruuna !
Mustakarhu tekee usein niin kun on haavoittunut vakavasti, että jää täysin paikalleen. Se painautuu maata vasten, eikä liiku ellet tallaa päälle. Se luottaa täysin mustaan väriinsä. Jos astut sen päälle voi käydä todella huonosti. Tästä on muutamia karmeita kokemuksia. Tämä karhu käyttäytyi juuri niin. Se oli maannut aivan paikoillaan vaikka Pete ja Pekka olivat kävelleet aivan sen vierestä. Huh, huh. Jännitys kuuluu karhujahtiin, mutta rajansa kaikella.  Raahasimme karhun tien laitaan ja koska olimme liikkeellä pienellä autolla, päätimme hakea maasturin ja nylkeä sitten eläimen siellä missä se nyt oli. Onaping Lodgen omistaja Jack lainasi meille suurta maasturiaan ja palasimme ”rikospaikalle”. Samassa Pauli huomasi valtavan suuren karhun syöttipaikalla. Karhu oli kertakaikkisen iso mörkö. Se seisoi syöttipaikan takana ja oli valtava. Näin sen hyvin ja veikkaan, että se olisi lähellä ennätyskarhua, ellei jopa suurempi. Nyljimme Pekan karhun paikalla ja koko sen ajan tuo suuri uros kiersi paikkaa ja meitä. Sillä oli vainu kuolleesta kilpakumppanista, jota se himoitsi. Näimme sen useaan otteeseen, mutta ampumaan emme päässeet.  Suurin mustakarhu, jonka olen luonnossa koskaan nähnyt. No, ehkä me tapaamme ensi vuonna.

Kolmijalkainen hirvi

Kun ajelimme hiljalleen takaisin päin, niin yhtäkkiä hirvi jolkotteli edessämme. Huomasimme heti ettei kaikki ollut kohdallaan. Samassa näimme sen. Hirven Oikea etujalka oli joskus katkennut ja luutunut suureksi möykyksi polven kohdalta. Myös nilkka oli katkennut ja hirvi astui ikäänkuin ”ranteella”. Viallisesta jalasta ei ollut muuta hyötyä, kuin ehkä hiukan tukea. Ajelimme hirven perässä useita satoja metreja, kunnes eläin poikkesi viimein sivutielle. Se oli tuhoon tuomittu ja pohdiskelimme sitä, että olisiko ollut parempi kajauttaa se hengiltä. No kun talvi saapuu tai ensimmäinen susi kulkee sen jälkien yli sen päivät ovat luetut. Sääli, se oli komea hirvi.
Pete tuli tervehtimään meitä päivällä ja onnitteli Pekkaa hienosta kaadosta. Myös Pete oli silminnähden tyytyväinen, että karhu löytyi ja eläin saatiin pois metsästä. Iltapäivällä vein Raimon ja Jarin metsään, mutta viimeinen jahtipäivä ei enää lisännyt miesten saldoa. Tämä ”Hurja joukko” saattoi palata kotiin tyytyväisenä. Viikon saalis oli neljä karhua, se oli loistava tulos, josta sai olla syystä ylpeä.

Miehet hyvästelivät maanantaina Onpaing Lodgen isännän ja emännän ja kertakaikkisen loistavan kokkimme Merjan. Merja oli oamlta osaltaan vaikuttanut suuresti jahtiin, lähinnä mielialojen kohentajana. Hän oli erinomaisen kokkaustaitonsa lisäksi hauska ja mukava seuraihminen. Viimeisen iltamme ja yömme vietimme tämänkin ryhmän kanssa Niagaralla, jahtiviikkoa muistellen ja Niagaran neonvaloloistosta ja putousten pauhusta nauttien.

Teksti: Paul Palmu