S/S Polar Circle Star höyrysi Seattlesta Skagwayhin, ja kuljetti väsymättä,
tuhansia ja taas tuhansia kullanetsijöitä ja onnenonkijoita Alaskaan.
Siniharmaa ahtojää tervehti tulijoita kylmän viileästi, joskaan kukaan
kokemattomista tulijoista ei osannut lukea sen varoituksia.                              

Dawson ja Skagway kasvoivat hetkessä surkeista kylistä, ihmisiä viliseviksi suurkaupungeiksi. Vuonna 1896 George Washington Carmack, intiaanilankonsa Charlie Cultus "Skookum Jim" olivat löytäneet kultaa Rabbit Creekin
( kanipuro) pohjalta. Rabbit Creek oli North Klondyke Riverin sivupuro,
joka yhtyi Yukonjokeen Klondiken eteläpuolella. Valtaisan kultalöydön
jälkeen puron nimi vaihdettiin mitään sanomattomasta Kaniinipurosta
Bonanza Creekiksi. Yukon Riverin ja North Klondyke Riverin
haaraumassa sijaitsi reilut kolme kilometriä pitkä ja reilun kilometrin
levyinen suoalue. Itikoiden ja mäkäräisten hallitsema alue rajoittui lännessä Yukoniin, pohjoisessa Moosehidevuoreen, idässä Klondykevuoriin ja
etelässä North Klondykeen. Tänne suoalueelle kasvoi Dawsonin kaupunki.
Vajaassa kahdessa vuodessa tästä kuraan hautautuneesta kylästä
kehittyi "pohjolan Pariisi", jossa tontti maksoi enemmän, kuin New Yorkissa. Dawson, Skagwayn ohella oli vuosia maailman huomion keskipiste.
Kymmenet tuhannet kullanhimon valtaamat ihmisraukat tunkivat alueelle,
maitse ja meritse. Yksi vilkkaimmmista ja käytetyimmistä reiteistä "kultamaille" kulki Skagwayn kautta ja tämä pieni rannikkokaupunki kasvoi hetkessä ulos saappaistaan. Skagwaysta lähti vanha intiaanien metsästyspolku kohden Yukonia.
Polku kulki yli Kalliovuorten Yukon territorioon. Sieltä edelleen Yukon Riveriä seuraten ohi
järvialueiden. Reitti kulki 1500 kilometriä jokea pitkin. Jokireitille mahtui useita
hengenvaarallisia koskia ja hiekkasärkkiä, aina suoperäiselle tasangolle asti,
jonne Dawson City nousi. Vuonna 1897 Klondikeen, yhden kesän aikana tuli yli 6000 kullankaivajaa.
Talven saapuessa tulokkaiden virta tyrehtyi toviksi, jatkuakseen taas jäiden lähdettyä keväällä.
Kanadan viranomaiset olivat hetkessä joutuneet valtaisan maahanmuutto-ongelman eteen.
Punatakeilla olikin kädet täynnä työtä, lähinnä Klondyken olosuhteisiin tottumattomien
"turistien" hengen turvaamisessa.　

Skagway                                                                                                                                                       

Skagwaysta tuli hetkessä valtaisa telttakaupunki, ihmispoloisten leiriytyessä ympäriinsä, pitkin ja poikin. Kaupunki myös haisi kuin jätesäiliö. Aamuisin kevätaurinko lämmitti ja sulatti yön aikana syntyneet ulostekasat ja vapautti virtsapurot.
Kaupunki oli kuin sairas vanhus, joka laski alleen, köhi ja kuorsasi. Korkeuksiin, aina yli 3000 metriin kohoavat lumihuippuiset vuoret ympäröivät rannikkokaupunkia ja varoittivat tulijoita toiseen
kertaan, mutta turhaan. Laiva puski tietään pitkin Lynn Canalia, jääsohjon ja telien seassa, kohden Port Chilkootia.

                                                                                                                                    Skagway 1898

Jossakin vuorten kätköissä odotti Chilkoot Trail ja Chilkoot Pass, pelottava reitti Tayia Riverin
varrelta ylös Yukoniin. Sataman edusta oli jäinen ja liukas. Useat innokkaasti rantaan
ryntäävät matkustajat liukastelivat ja pyllähtivät takamuksilleen, laiturialueella
seisoskelevien katsojien nauraessa yhteen ääneen. Hallitsevat kauppayhtiöt tekivät
valtaisaa voittoa varustemyynnillä. Tulokkaiden "putsaaminen" ylimääräisistä rahoista oli
aloitettu jo Seattlessa. Koska mukana kuljetettavien tavaroiden painoraja oli tarkasti
määrätty pariinkymmeneen kiloon ei juuri mitään ( aivan välttämättömiä tavaroita lukuunottamatta)
saanut tuotua laivassa mukanaan. Kaikki tarvikkeet ja varusteet oli näin ollen ostettava Skagwaysta,
jossa hinnat olivat Seattleen nähden moninkertaiset ja nousivat päivä päivältä.
Kanadan viranomaiset olivat asettaneet tiukat normit maahan pyrkiville kullankaivajille.
Jokaisella tuli olla 500 kiloa tarkasti määrättyjä tarvikkeita, jotta selviytyminen Klondyken
ankarissa oloissa olisi ollut mahdollista. Talvisin lämpötiloja mitattiin ja arvioitiin
Alaskassa seuraavasti: Lämmitykseen käytettävän öljyn jäätyessä ja käydessä kokkareiseksi
oli pakkasta n. 50 astetta. Siinä vaiheessa, kun miesten suosima viski,
The Pain Killer ( kivuntappaja) jäätyi, oli pakkasta arviolta 60 astetta.
Parhaan viskilaadun St. Jakob´s Oil:in jäätyessä pakkasta oli jo 65 astetta.
Hudson Bayn kuuluisa rommi kesti peräti 70 astetta. Se olikin kokolailla, puhdasta pirtua.
Laivan ruumat olivat täynnä kauppiaiden tilaamia tavaroita Seattlesta,
joita "cheechakot" (keltanokat) joutuivat nyt ostamaan Skagwaysta kiskurihintaan.                                                      

Kaikkea oli myytävänä, aseista ruokaan ja paloöljyyn, vaatteita,
puuta, naisia, valtauksia jne. Alaskassa ja Yukonissa saattoi
rikastua hetkessä huuhtomatta ainuttakaan hiekanjyvää.
Vain mielikuvitus tai sen puuttuminen asetti rajat rikastumiselle.
Eräs, erittäin vilkkaan mielikuvituksen omaava mies oli 
nimeltään Jeffersson Randolph Smith. Hänet tunnettiin paremmin lisänimellä "Soapy Smith". Häntä kutsuttiin yhdessä vaiheessa,
jopa Klondyken kuninkaaksi. Smith teki omaisuuksia myymällä saipppuoita, joihin oli piilotettu dollarin seteleitä. "Soapy" oli
huijari ja ammattirikollinen Coloradosta. Samankaltaisia miehiä
oli ajautunut sekä Klondyken, että Alaskan puolelle. Nämä rikollisjoukkiot kävivät jatkuvaa, veristä sotaansa kultaa etsivien onnettomien vähistä varoista. Kullankaivajia katosi hämärissä olosuhteissa ja kuin ihmeen kautta, näiden valtaukset päätyivät
lähes poikkeuksetta rikollisten käsiin.
                                                                                                                                            saluuna

Lainvalvonta oli puutteellista, varsinkin Alaskan puolella. Kanadan Klondykessä partioivat
pelätyt "punatakit", Kanadan ratsupoliisit. Välimatkat olivat kuitenkin 
päätä huimaavia, eikä kadonneiden perään kysellyt kukaan. Alaskaan oli tiensä löytänyt
myös moni "villin lännen" veteraani. Lännessä sähkö oli tullut jäädäkseen.
San Fransiscossa raitiovaunut mennä jyristelivät kaupungin katuja ylös ja alas.
Lennättimen oli syrjäyttänyt puhelin ja nopeutuneen tiedonvälityksen ansiosta
rikollisten toiminta vaikeutui entisestään. Tästä syystä myös ns. "kaupunginkesyttäjät"
ja asemiehet tulivat tarpeettomiksi, aika oli ajanut heidän ohitseen. 
Moni "kuuluisuus" päätyi Alaskaan, missä vielä pitkään hallitsi vahvemman laki ja
hyvälle asemiehelle oli käyttöä. Eräs kuuluisimmista oli sheriffi Wyatt Earp,
Dodge Cityn ja Tomstonen "kesyttäjä". Wyatt Berry Stapp Earp nousi kuuluisuuteen
Tomstonessa, ottaessaan yhteen paikallisen rikollisjoukkion kanssa.
Wyatin tukena olivat  olleet hänen veljensä, Morgan ja Virgil sekä
huonomaineinen "hammaslääkäri" John "Doc" Holliday. Veljeksistä James ja Warren,
eivät osallistuneet kuuluisaksi nousseeseen OK-corralin revolveritaisteluun.
Wyatt toimi Alaskassa mm. ravintoloitsijana, ennen kuin palasi takaisin Kaliforniaan.

Keväällä 1987, Skagway täyttyi kaikkialta maailmasta saapuneista onnenonkijoista,
rikollisista ja tyhjätaskuista. Kaikki haaveilivat kullasta ja rikkauksista, kukin tavallaan.
Telttakylä kasvoi päivä päivältä ja levittäytyen kaikkialle ympäristöön.
Mitä erilaisempia yrityksiä nousi karuun laaksoon, pesuloista baareihin ja suutarien
pajoista bordelleihin. Kauppiaat nostivat tavaroidensa hintoja mielin määrin ja monien
tavaroiden hinnat karkasivat tavallisten kansalaisten hallinnasta. Chilkoot
Trail nousi, kuin varjo usvaan kääriytyneenä kohti Klondykea ja kultaa. Jäätyneet ruumiit,
joita kukaan ei ehtinyt korjata pois, näyttivät tietä, kullanhimon riivaamille ihmisille.
Kaupunkiin saapui myös partaisia ja "skunkille" haisevia kullankaivajia, veteraaneja,
joita kutsuttiin nimellä "Sourdough", "hapantaikina". Nimi juonsi taikinasta, jota he
käyttivät leipomiseen. Osaa näistä sitkeistä etsijöistä oli onnistanut.
He saapuivat kaupunkiin käytännöllisesti katsoen, taskut täynnä kultaa.
Heitä ei ollut lannistanut pelottava Chilkoot Trail, eikä Yukonin jäätävä talvi.
Eivät loputtomilta tuntuneet rankkasateet, tulvat, mutavyöryt, itikkapilvet eivätkä intiaanit.
Kaiken lisäksi he olivat osuneet "taskuun" ja kahmineet kultaa pussikaupalla.
Paluumatkallaan he olivat vielä onnekkaina välttäneet rikollisjengit.
Skagwayssa odotti kuitenkin tien pää. Useimpien hiellä ja verellä kaivama kulta,
hupeni hetkessä ahneiden baarimikkojen, huijarien ja sutenöörien pohjattomiin taskuihin.
Koko syksyn he olivat raataneet valtauksillaan, värjötelleet pahimman talven hulluina
nälästä pienissä mökeissään, tahi maakuopissaan. Lumen kadotessa, kaivaneet ylös puron varsia,
yhden toisensa perään ja löytäneet kultaa. Muutama viikko suhteettoman kalliissa kaupungissa
vei heiltä jokaisen kultahipun. Osa pakkasi tavaransa ja palasi Klondykeen,
mutaisten purojen varsille, aloittamaan kaiken alusta. Jotkut, viikkoja kestäneestä
humalatilastaan toipuneina, työnsivät revolverin piipun suuhunsa.
Klondyke osasi vihata ja rakastaa, antaa toivoa ja murskata unelmia.
Osalle tulokkaista se oli taivas, osalle siitä tuli helvetti.

Paul Palmu