Karhujahdissa osa4

”Kalaharri” Ystävineen

Harri, Juha, Seppo ja Matti olivat kuluneen syksyn viimeiset karhumiehet ja saapuivat Toronton Pearsonin kentälle melko tarkkaan aikataulussa. Viime syksynä tavaroiden odotus ja tullimuodollisuudet olivat venyneet miltei jokaisen ryhmän kohdalla tunnista kahteen. Se oli tietysti ikävää, koska meillä oli melkoinen ajomatka kentältä Onapille. Onaping Lodge toivotti miehet tervetulleiksi kuten aiemmatkin ”hunterit”, eikä viidensadan kilometrin ajomatkan (lennon päälle) jälkeen tarvinnut sängyssä pyöriä tyhjän panttina.

Torstai 7.9. 2007  Ensimmäinen jahtipäivä

Erämaan kutsun tunsi jokainen meistä ja miehet olivat malttamattomia, kuin ajokoirat ennen ajoa. Se on aina hyvä merkki. Pete oli omissa töissään, mutta neljästä metsästäjästä kykeni yksi opas huolehtimaan loistavasti. Vein Harrin lavalle, josta oli ammuttu jo yksi karhu ja nähty useita. Näiden erämaiden karhukanta on erittäin hyvä ja tunkua syöttipaikalle riittää. Mikäli paikkaa hallitsee suuri uros ja tämä ammutaan, on seuraava heti kärkkymässä vuoroaan. Mikäli syötillä ei ole varsinaista ”kingiä” saattaa syötille tulla useita saman kokoisia ja tasoisia nalleja koettamaan onneaan. Juhan vein paikkaan, missä käy suuri karhu, erittäin suuri. Myös Sepon ja Matin kyttipaikoissa oli karhu vieraillut päivittäin.
Torstai ei ollut toivoa täynnä, vaikka niin sanotaankin. Harri oli nähnyt karhun, mutta ei ollut päässyt ampumaan.  Juhaa oli suuri karhu käynyt kiusaamassa. Karhu oli kiertänyt kyttipaikkaa ja pitänyt kovaa mölinää. Se on iso, sanoi Juha, eikä ollut syytä epäillä miehen sanoja. Matilla ja Sepolla ei ollut havaintoja.

Perjantai

Perjantai oli kuin toisto eilisestä. Sama kaava toistui, paitsi ettei Harri tällä kertaa nähnyt karhua, kuuli kyllä.

Lauantai

Lauantaina vaihdoimme kyttipaikkoja, mutta karhut pysyttelivät nyt visusti piilossa. Edes Juhan suuri karhu ei ollut liikkeellä. Merkillistä, mutta tällaistakin sattuu aina silloin tällöin. Miesten kytti kykyjä en edes epäillyt.

Sunnuntai

Harri näkee jälleen karhun, mutta ei pääse ampumaan. Johan nyt on markkinat. Eläimet toimivat näin. Huomaat sen jos tarkkailet vaikkapa kotipuistosi oravia. Yhtenä päivänä niitä on joka mutkassa, makupaloja kärkkymässä. Toisena päivänä et näe ainuttakaan. En tiedä onko kukaan pohtinut syytä tähän käyttäytymiseen. Eläimet toimivat kolmen neljän päivän sykleissä.  Aivan kuten kalat. Eli, tästä johtuu sanonta, että viides päivä ratkaisee. Ja piru vie, aika usein se on näin.

Maanantai, viides jahtipäivä

Miehet  vaikuttivat hiukan masentuneilta, mutta kerroin ettei syytä huoleen ole. Itse ajattelin, että ellei tänään onnista, niin sitten syytä huoleen alkaa olla totaalisesti. Käytin aiempia paikkoja, koska usein paikan vaihtaminen tarkoittaa sitä, että pakenet saalista. Eläimeltä vie muutaman päivän tottua hajuusi ja juuri kun se olisi tuloillaan, niin sinä vaihdat paikkaa ja sama homma alkaa alusta. Miesten väijyessä karhuja kiiluvin silmin, kävin itse eräällä järvellä kokeilemassa kalaonneani. Järven selkä heijasti kauniisti syksyn värejä ja jääkuikka tuli tervehtimään minua. Korpit lensivät tuon tuosta ylitseni. Ne haluavat aina tietää kaiken mitä metsässä tapahtuu. Kuin myös sen, kuka metsissä liikkuu. Päivä ei olisi voinut olla kauniimpi. Leuto tuuli sai järven pinnan väreilemään ja koskematon erämaa ympärilläni hengitti kuusten ja mäntyjen tuoksua. Talvi teki tuloaan, mutta oli vielä kaukana pohjoisen tundralla. Kulunut kesä oli ollut fantastinen, ikävää, että se saattoi merkitä sateista talvea. Yhtäkkiä minulle tuli ennalta välähdyksenä, että Matti eksyy tänään. Omituinen tunne.  Aivan selvä intuiitio. Matin kyttipaikka oli kukkuloilla pienen metsäautotien päässä. Ei kovinkaan kaukana hiukan suuremmalta tieltä, jota käytimme melko tiuhaan. Pienellä tiellä oli muutama haarautuma ja olin pyytänyt Mattia tulemaan isommalle tielle, koska pikkutie oli niin huono kuntoinen ja säästäisimme aikaa. Hänen tulisi vain kävellä suoraan kääntymättä minnekään. No sitä ei nyt ollut syytä pohtia. Makailin järven rantamalla ja katselin ylitseni laiduntavia pilvilampaita, olivatkohan ne matkalla Suomeen. Jossain ulvoi susi. Yksinäinen ja kaltaistensa seuraa kaipaava. Jääkuikka ”meloskeli” toistamiseen ohitseni ja katseli minua hiukan epäluuloisesti. Nyökkäsin sille kohteliaasti. Sain muutaman komean hauen ja nautin elämästä täysin siemauksin. Pian olisi aika hakea pojat pois jännittämästä. Samassa kaikui etäinen laukaus. Vilkaisin kelloa, 19.11. Hmm. Juha oli sanonut lähteissään, että tänään kaatuu karhu kello 19.15. Laukaus saattoi tulla Juhan paikasta, se kuului siksi vaimeana. Juhan kyttipaikka oli painanteessa, syvällä metsässä.
Näillä alueilla pimeä tulee aina yllättäen ja siihen tulee osata varautua. Ajelin ensin Juhan paikalle ja mies huitoi käsiään tien laidassa. Tiesin heti, että miehellä oli karhu nurin. Juha alkoi selittää tohkeissaan, kuinka karhu oli hiipinyt syötille kuin aave. Niin hiljaa ja huomaamatta, ettei sitä olisi uskonut. Minä uskoin. Juha oli varma hyvästä osumasta ja kuvaili moneen kertaan karhun käytöstä. Eläin oli sännännyt pakoon, kaatuillut ja mölissyt. Sitten oli kuulunut risujen katkeilua ja hirveetä mölinää, joka katkesi kuin veitsellä leikaten. Asia vaikutti selvältä. Karhu oli kuollut ryteikköön. Pimeässä sen etsintä oli kuitenkin liian vaarallista. Katsoimme paikan ja verijäljet ja palasimme tielle. Juha oli tehnyt aivan oikein, häipyessään paikalta vähin äänin. Haavoittuneen karhun kanssa ei ole leikkiminen, varsinkaan kun olet täysin yksin ilman vailla lisäapua. Harri seisoi tiellä ja viittoili innokkaasti metsään. Karhu on nurin, mies huohotti kiihkeästi. Hienoa sanoin, tosi hienoa.  Kuristava panta kaulani ympärillä alkoi höltyä. Totta se oli. Karhu makasi aivan syötin vieressä, kuolluttakin kuollumpi. Puristin Harrin kättä, upea kaato, hienoa työtä. Pirskotin viskiä karhun hengelle ja toivotin sille hyvää matkaa Suuren Hengen luo. Osan viskistä nautimme itse, hyvällä omallatunnolla. Raahasimme Harrin karhun tien sivuun ja päätimme hakea Matin. Minulla oli pahat aavistukseni mistä en siinä vaiheessa vielä kertonut muille. Erämaa oli piiloutunut mustaan vaippaansa, eikä näkyvyyttä ollut nimeksikään.

Matti oli poissa.

Kerroin nyt toisille omista aavistuksistani. Uskoin olevani varma siitä minne Matti oli lähtenyt, mutta ensin olisi haettava Harrin karhu. Ammuimme muutamia laukauksia ilmaan , mutta vastausta ei kuulunut. Sanoin toisille, että palaamme takaisin jahka haemme Harrin karhun ensin. Saatuamme mesikämmenen trokin lavalle, palasimme etsimään Mattia. Ajoimme jonkin matkaa sivuun pientä tientapaista, jonne uskoin miehen poikenneen. Muutamien laukauksien jälkeen kuului etäinen vastaus. Matti oli tallessa ja hengissä. Susien ulvonnasta päätellen, emme tulleet hetkeäkään liian aikaisin. No, vitsit sikseen. Sudet tuskin olisivat häirinneet miestä ja olihan tällä melko hyvä varustus apunaan. Jonkin ajan kuluttua näkyi jo välähdys otsalampusta. Matti palasi takaisin omia jälkiään.  Mies oli hiukan häpeissään, mutta turhaan. Näissä erämaissa on kavereita eksynyt ennenkin. Matti oli onneksi sen tason erämies, että naureskeli meille aikoneensa juuri laittaa iltanuotion kuntoon, kun kuuli laukauksemme. Olisin yöpynyt tuolla kairassa, mies naureskeli hyväntuulisena. Tiesin että tulette viimeistään aamulla. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Palasimme Onapille Harrin karhun kanssa. Aamulla olisi aikainen lähtö hakemaan Juhan karhua.

Sauna maistui ja tuntui yhtä hyvältä, ellei paremmalta, kuin aiemminkin. Huurteinen olut kruunasi illan. Laitoimme jälleen grilliin tulet ja nautimme ”epäterveellisestä” ravinnosta.

Tiistai 12.9.

Aamuvarhain olimme taas liikkeellä ja palasimme ”rikospaikalle”. Juhan karhu löytyi melko tarkkaan siitä, mihin mies uskoi sen kaatuneenkin. Osuma oli ollut erinomainen. Karhu oli syöksynyt pakoon ja törmäillyt puihin ja risuihin ja kaatunut risukkoon nurin niskoin. Muutaman metrin päähän, yli kymmenen metrin pudotuksesta rotkoon. Huh, sanoimme miltei yhteen ääneen. Tuonne kun se olisi pudonnut, niin olisimme saaneet tehdä täyden päivätyön sen pois saamiseksi. Komea karhu kerta kaikkiaan. Hiukan suurempi kuin Harrin karhu. Reilut puolitoistasataa kiloa. Onnittelimme Juhaa vilpittöminä. Kaverit katsoivat Juhaa ovelina. Olet vaan aika velho. En itsekään ole koskaan vielä tavannut metsästäjää, joka sanoo jahtiin lähteissään, että tänään kaatuu karhu kello 19.15 ja ampuu karhun muutaman minuutin tarkkuudella. Se on jo jotain se. No niin kaverit, hymyilin jahtimiehille, mitäs minä sanoin. Viides päivä, ainakin onnistaa tai sitten ei ollenkaan. Kaverit katsoivat minua hiukan alta kulmiensa.

Mikä pirun fakiiri sinäkin luulet olevasi, luki jokaisen silmissä.  Hieno jahti, kerta kaikkiaan.

Iltapäivällä vaihdoimme paikkaa ja suuntasimme automme keulan kohden farmiani. Pete saapui paikalle sopimuksen mukaisesta ja otti Sepon ja Matin mukaansa. Juha ja Harri halusivat kyttäämään karhuja kamerallaan, eikä minulla ollut mitään ajatusta vastaan. Vein Harrin vanhaan ampumakojuun farmin maille. Kerroin miehelle, että siinä paikassa käy useita karhuja. Olehan tarkkana ja hiljaa. Juha kiipesi lavalle, melko lähelle Harria. Myös siinä syötillä kävi karhut päivittäin. Istuskelin farmin pihamaalla ja nautin kylmästä oluesta ja paksusta Brasilialaisesta sikarista ja tietty susien ulvonnasta. Hämärän alkaessa vääristää tienoot, nousin maasturiini ja päätin hakea miehet pois puskasta. Ajelin hiljalleen, miltei tyhjäkäynnillä peltotietä farmin halki, kun näin julmetun suuren Moosen (Kanadan suuri hirvi) seisovan pellolla. Kaappasin kameran käteeni ja avasin oven varoen. Samassa kuulin mylvintää pusikosta, missä Harri ja Juha piileksivät. Hirvi pyöri hermostuneen ympyrää, eikä tiennyt minne ryntäisi. Samassa se alkoi lähestyä uhkaavasti autoani. Oli pakko nousta autoon ja peruuttaa alta pois. Sitten Moose kääntyi ja lönkytti suoraan sinne missä miehet olivat kytiksellä kameroineen. Oli aivan liian hämärää, jotta kuva onnistuisi, otin silti useita kuvia. Hirvi oli mielettömän suuri. Pitkä leukaparta ylsi miltei maahan saakka. Eläimen etuosa oli valtavan lihaksikas möhkäle. Olihan eläin, hiisi vieköön. Juha huikkasi jo puusta innoissaan, näitkö sen hirviön. Johan oli komea hirvi, sano, olipa komea. Harri oli yhtä innoissaan. Miehet olivat alkaneet aikansa kuluksi matkia hirven kiimaista kutsua ja alta aika yksikön oli metsä alkanut ryskää. Harri sanoi, että oli kuullut eläimen jo kaukaa, ennen kuin se tuli läpi ryteikön. Harri nauroi, että ajatteli, että nyt tulee joko hiton iso karhu tai sitten jotain muuta todella suurta. Hirvi oli kulkenut aivan Juhan lavan alta, muutaman metrin päästä. Olihan kokemus pojilla, en muuta sano. Kerroin, että elukka oli vähällä käydä autoni kimppuun. Olette aikamoisia hirven kutsujia, kehuin miehiä, teillehän olisi käyttöä näissä jahtihommissa.

Aina valmiina palvelukseen, nauroi Juha. Mieletön kokemus. Harri oli saanut moosen hyvin videofilmille. Omat kuvani eivät oikein onnistuneet oli jo liian pimeää. Saatte kuitenkin tässä kuvan vahvistukseksi, päätelkää itse minkä kokoinen moinen elukka oli.
Pete saapui farmille miltei samaan aikaan meidän kanssa ja miehen tyytyväisestä ilmeestä näin heti, ettei ollut ollut turha ilta tämäkään. Seppo oli ampunut komean nallen. Tiheä pusikko, Seppo nauroi jännityksen hävettyä. En nähnyt oikeastaan mitään, ennen kuin kontio seisoi kanssani vastatusten. Ei se minua nähnyt, vaikka seisoin vajaan parinkymmenen metrin päässä. Johan oli taas ollut ilta. Komea karhu ja todella upea moose, johan on hienoa jahtia, en paremmin sano. Miehet olivat ansainneet kylmät oluet ja tuhdit ”näkäräiset”. Pete nylki Sepon karhun yhdessä vilauksessa, yli tuhannen karhun kokemuksella. Otteista paistoi ammattitaito, jolle nämä kokeneet metsästäjät antoivat täyden tunnustuksen.

Palasimme Onapille viettämään viimeistä iltaamme ja sauna tuntui sinä iltana entistäkin paremmalta. Muistelimme jahtiviikon kokemuksia ja jokainen oli nauttinut täydestä sydämestään. Miehet myös vannoivat palaavansa uudelleen, siksi mahtava kokemus oli ollut. Neljä miestä ja kolme karhua, vain Matti jäi tällä kertaa ilman, mutta se on matematiikkaa ei osaamisesta johtuvaa. Aina ei onni suosi ja siihen tulee tyytyä. Matti varasi heti paikan seuraavalle syksylle ja se osoittaa reipasta urheiluhenkeä. 

Oli jollain tavalla tyhjä olo hyvästellessäni nämä viimeiset vieraani. Kulunut syksy oli lähes täydellinen jahtien ja kokemusten osalta ja antoi viitettä seuraavasta jahtikaudesta. Kun ruokkii karhuja koko kesän, etsii uusia kyttipaikkoja ja tarkkailee eläinten liikkeitä kaiken kesää, on jännitys sietämätön kun metsästäjät saapuvat. Meneekö kaikki hyvin, saadaanko karhuja. Millaisia miehet tai metsästäjät ovat jne.. mikä voisi mennä pieleen. Lohduttavaa on se, että voit tehdä vain ja ainoastaan parhaasi. Enempään ei kykene kukaan. Hyvä ja hyvin suunniteltu pohjatyö ja seuranta, ruokinta ja tutkimus ovat tae hyvin onnistuneelle jahdille. Silti ratkaiseva osuus lankeaa metsästäjille. Kuinka tunnollisesti ja huolella he suhtautuvat jahtiin. Mikäli ryhmän henki, taito ja yrittäminen ovat huipussaan ja halu onnistua kova, ei jahdin tuloksesta ole epäselvää. Onnistuneen jahdin raaka-aineet koostuvat seuraavista tekijöistä:

Alueet ja hyvä eläinkanta
eläinten seuranta ja kartoitus
säännöllinen ruokinta ja kyttipaikkojen riittävyys
oppaiden pätevyys ja alueen tuntemus
metsästäjien asenne ja taito

Näistä eväistä koostuu hyvä jahti. Metsästäjillä on ratkaiseva osuus. Oppaita kannattaa kuunnella, he ovat alueensa ja eläinkantojensa tuntijoita ja osaajia. Asiallinen suhtautuminen jahtiin ja oppaisiin sekä näiden ammattitaitoon tuottaa hyvän tuloksen. Riittävä harjoittelu ja aseista sekä välineistä huolehtiminen taas auttaa henkilökohtaiseen onnistumiseen.

Kiitos kaikille jahteihimme osallistuneille. Olette olleet kertakaikkisen mahtavia metsästäjiä ja kanssanne on ollut ilo työskennellä.
Tervetuloa jälleen kanssani jännittäville retkille, niin ”vanhat” kuin uudet ystävämme ja vieraamme.

Teksti: Paul Palmu