Elämän Virrat osa 3 johdanto

Kurja vaatimaton mökki nökötti pienellä mäentöyräällä, muutaman kitukasvuisen männyn varjossa, harmaana ja huomaamattomana. Vettä satoi kaatamalla ja suuret raskaat vesipisarat iskivät kuplia lätäköihin ja piiskasivat mökin pärekattoa raivokkaina.Nainen seisoi liikkumatta ja ääneti, tuijottaen halkeilleen lasin lävitse kaatosateeseen. Vaaleat hiukset hajosivat sädekehän tavoin hennoille olkapäille. Nainen vilkaisi väsyneesti taakseen. Pienen mökin toisen vaatimattoman kammarin nurkassa, risaisten vällyjen alla nukkui kolme pientä hahmoa. Kaksi poikaa ja tyttö. Yksinkertaisessa, käsin veistetyssä kehdossa tuhisi pieni vauva. Vanhin lapsista, 15-vuotias poika oli hakemassa puita ja palaisi pian. Mökin takana, toisella rinteellä oli maahan iskettyinä kolme karua ristiä. Siellä nukkuivat ikiuntaan naisen loput lapset. Kyynel kasvoi silmäkulmaan ja vierähti poskelle. Hitaasti se liukui pitkin nenänvartta suupielen kautta leualle, jossa se itsepintaisesti roikkui hetken, ennen kuin putosi tyhjyyteen. Nainen oli melko nuori ja kaunis, mutta jo aavistuksen kumara ryhti kertoi elämän kokemuksesta, joka ei ollut suhteessa ikävuosiin. Sateen hellittäessä toviksi nainen eroitti alhaalla pellolla yksinäisen hahmon. Kyyneleet ja sade peittivät kuitenkin näkyvyyden ja nainen huokaisi väsyneesti.

Mies kompuroi savivellissä hevosen jäljessä, yrittäen hampaat irvessä pitää yksinkertaisen auran suorassa. Moneen kertaan korjatut ohjakset olivat kiedotut tiukasti suonikkaiden nyrkkien ympärille. Monin paikoin kämmenistä oli nahka irronnut ja sitkeästi esiin työntyvä veri sekoittui veteen. Hevonen seisahtui hetkeksi pää riippuen. Suuret vesipisarat putoilivat katkeamattomana helminauhana eläimen turvasta. Suuret ruskeat silmät pyörivät villisti hevosen päässä. Mies vilkaisi olkansa ylitse ja eroitti sateen keskeltä pienen mökin juuri ja juuri. Sitten mies maiskautti suutaan ja hevonen nykäisi vastentahtoisesti auran liikkeelle. Mies kompastui polvilleen saveen, mutta ei hellittänyt aurasta, vaan kompasteli sisukkaasti hevosen jäljessä.
Ensimmäinen vihlaisu rinnassa ei saanut vielä miestä reagoimaan. Mies tunsi vasemman kätensä puutuvan ja kiepautti ohjakset vielä kerran kouransa ympäri. Ohjakset eivät kuitenkaan tahtoneet pysyä vasemmassa kädessä, vaan sileäksi kulunut nahka luisti itsepäisesti sormien välistä. Suuri rosoinen salama repäisi räsähtäen taivaan auki ja hevonen kiskaisi ohjaksista säikähtäen. Mies raahautui kuravellissä hevosen jäljessä kymmenkunta askelta, mutta ei hellittänyt ohjaksista. Hammasta purren mies nousi jaloilleen ja nosti auran ylös. Rintaan pisti nyt terävämmin, aivan kuin suuret nyrkit olisivat painaneet rintakehää kasaan. Vasen käsi ei totellut aivojen lähettämää käskyä ja ohjakset kirposivat tunnottomista sormista. Mies putosi nyyhkäisten polvilleen.

Mökki seisoi pienellä kumpareella yksinäisenä ja etäisenä.

Jälleen räsähti salama, valaisten ohikiitäväksi hetkeksi syrjäisen peltotilkun. Hevonen säikkyi jälleen ja viskoi päätään. Se liukasteli savessa parikymmentä askelta, ennen kuin pysähtyi päätään riiputtaen. Mies raahautui sen jäljessä voimattomana. Oikea käsi ei hellittänyt nyrkin ympärille kiedotuista ohjaksista. Mies oli jo kuollut hevosen viimein seisahtuessa. Äärimmilleen rasitettu sydän oli lyönyt viimeiset lyöntinsä.

Nainen yritti nähdä pimeään. Samassa kirkas salama valaisi tienoon ja ikkunasta erottuvat yksityiskohdat piirtyivät terävinä silmän verkkokalvolle. Pää riipuksissa seisova hevonen ja savisessa maassa lojuva hahmo.
Hyvä Jumala, nainen parkaisi ja ryntäsi sateeseen. Pihamaalla hän kaatui vatsalleen kuraan, kömpi sisukkaasti jaloilleen ja horjui pellolle.
Mies oli käpristynyt kokoon, kuin pieni lapsi. Avoimena kiiluvat silmät tuijottivat tyhjinä aukkoina mustalle taivaalle. Nainen seisoi voimattomana kaatosateessa paljain jaloin, tyhjänä ihmisen kuorena. Kyyneleet valuivat virtanaan ja sekoittuivat veteen.
Mies näytti niin surkealta ja mitättömältä.
Hän ei ollut koskaan todella rakastanut miestä. Hän ei ollut edes varma mitä rakkaus oli. Hänen isänsä oli ollut juoppo saarnaaja, joka ei koskaan kyllästynyt, eikä väsynyt puhumaan Jumalasta. Hänellä oli ollut kuusi sisarta ja kaksi veljeä. Veljet olivat olleet häntä vanhempia. Neljä sisaruksista oli kuollut kuumeeseen. Nuorimmaisen jälkeen äiti ei ollut enää tullut raskaaksi ja hän oli usein öisin kuullut äidin itkevän ja kiittävän Jumalaa. Hän oli juuri täyttänyt 12 vuotta, kun isä ensimmäisen kerran oli tullut hänen luokseen yöllä ja koskettanut häntä sieltä. Ensimmäisen kerran, kun isä makasi hänet, niin isä itki ja kirosi saatanaa. Jostain ihmeen syystä isä ei saanut häntä raskaaksi. Juha, Matin poika, ilmestyi hänen elämäänsä hänen täyttäessä 16 vuotta. Juha oli Suomesta tullut maanviljelijä, joka oli ostanut turkiksista tienaamillaan rahoilla tämän surkean maapalan. Hän oli kiitollisena lähtenyt Juhan matkaan. Hän olisi lähtenyt kenen tahansa matkaan, vain päästäkseen mahdollisimman kauas isästään. Juha oli ollut hyvä mies, hiljainen ja kova työntekijä. Juha ei koskaan korottanut ääntään ja oli ollut aina kohtelias häntä kohtaan. Lähes puoli vuotta he olivat asuneet yhdessä, ennen kuin Juha ensimmäisen kerran lähestyi häntä sillä tavoin.
Poikia tarttis saara, oli Juha kuiskannut hermostuneena ja ängennyt hänen päälleen. Töitä on liiankin kanssa ja peltoa tarvitahan lisää.
Sellaisia mies höpisi ja tunkeutui häneen kuumana ja kovana. Ihme oli tapahtunut, hän oli tullut heti raskaaksi ja saanut pojan. He antoivat pojalle nimeksi Johan, Juhon poika. Hän synnytti perä perää seitsemän lasta, joista viisi oli poikia ja kaksi tyttöjä. Kaksivuotta sitten oli alueella riehunut kuumetauti. Juha oli haudannut kaksi poikaansa ja yhden tyttäristään pienelle kummulle talon taa. Juha ei ollut sanonut sanaakaan, ei itkenyt eikä kiroillut. Juha ei ollut kironnut silloinkaan, kun karhu tappoi toisen heidän lehmistään. Juha oli kuitenkin jäljittänyt karhun pesän ja keskitalvella eräänä pakkaspäivänä savustanut karhun ulos pesästään ja tappanut sen keihäällä. Sellainen mies Juha oli ollut, ei paljoa puhunut, mutta toimi.

Salamat halkoivat rätisten mustaa taivasta, sinisiä käärmeitä tanssi sihisten vastakynnettyjen vakojen väleissä.

Jeesus on tullut, nainen mutisi hiljaa ja kääntyi kohden mökkiä. Jeesus on tullut. Kauan hän seisoi pienen mökin ovella katsellen hämärään tupaan. Jeesus on tullut..
Silmät mielipuolisina kiiltäen nainen otti pöydältä leveäteräisen veitsen ja horjui lastensa luo. Hän painoi varoen kämmenensä kehdossa nukkuvan vauvan suulle ja työnsi hitaasti veitsen hennon rinnan lävitse.
Shh, hän supatti hiljaa. Nuku lapseni, nuku, Jeesus on täällä. Kuin unessa hän horjui toisten lasten luo, tappaen jokaisen yhtä rauhallisesti. Nyt hän toimi määrätietoisesti ja kantoi lasten ruumiit peräkammariin, peitellen ne sänkyyn vällyjen alle. Sitten hän haki komerosta viinapullon. Hän ei ollut koskaan nähnyt miestään humalassa. Joskus tämä oli kuitenkin saattanut juoda kokonaisen pullon viinaa ja kadonnut sitten jonnekin. Minne, sitä hän ei ollut tiennyt. Nainen pirskotti  viinaa päälleen ja lastensa päälle. Sitten hän repi olkipatjan hajalle ja ripotteli oljet sängylle.
Jeesu on tullut, hän mutisi itsekseen.
Samassa ulko-ovi kävi ja nainen kääntyi ympäri. Poika seisoi ovella syli täynnä suuria halkoja. Litimärkänä, veden putoillessa suurina pisaroina lattialle. Vaaleat hiukset olivat takkuiset ja sikin sokin.
Nainen nosti hitaasti verisen veitsen lattialta.
Äiti, poika kuiskasi hiljaa.
Mene pois Johan, nainen sanoi käheästi. Mene pois, äläkä koskaan palaa takaisin.
Missä isä on.

Nainen tuijotti poikaa suurin loistavin silmin ja viittasi verisellä veitsellään ulos.
Mene pois Johan, Jeesus on täällä.
Samassa poika huomasi veriset vällyt ja aisti imelän, makean tuoksun. Verta oli kaikkialla. Sitten nainen veti kammarin oven kiinni ja poika kuuli miten tämä salpasi oven sisäpuolelta.
Jeesus on täällä, nainen huusi suljetun oven takaa pojan pudottaessa halot ja rynnätessä ulos ovesta sateeseen.
Salamat sähisivät vihaisina pienen mökin yläpuolella. Hevosen musta hahmo seisoi alhaalla pellolla kuin pahuuden varjo.
Isä, poika parkaisi ja juoksi kompastellen loivaa, savista rinnettä alas.
Pojan ehtiessä ruumiin luo, löivät keltaiset lieskat jo ulos pienen mökin ikkunoista. Poika seisoi isänsä ruumiin ääressä ja itki suoraa huutoa. Salamat räiskyivät pimeässä, hornan tulien tavoin. Vanha mökki paloi kaatosateessa, kuin jättimäinen soihtu.

Näin alkaa Elämän Virrat sarjan kolmas osa. Tarina saa alkunsa Ruotsin Uppsalasta vuonna 1627. Nuori Johan menettää traagisesti perheensä ja jää yksin. Älykäs nuorimies huijaa itsensä Amerikkaan lähtevään laivaan. On alkava seikkailu, joka muovaa nuoresta pojasta terästäkin kovemman miehen. Seikkailu, joka vie nuoren Johanin Ruotsista, kauas Amerikan koskemattomiin erämaihin, keskelle intiaanien ja valkoisten valtataistelua. Keskelle säälimätöntä taistelua vallasta ja turkiksista. Epätoivoista taistelua olemassaolosta ja uuden mantereen herruudesta.

 

Tervetuloa mukaan seikkailuun

 Paul Palmu

 Huom! Elämän Virrat sarjan tekstien osittainenkin kopioiminen ilman lupaa on kielletty, tekijänoikeuslain nojalla.

 Copyrigt: Paul Palmu