Elämän Virrat osa 3 johdanto

Kurja vaatimaton mökki nökötti pienellä mäentöyräällä, muutaman kitukasvuisen männyn varjossa
harmaana ja huomaamattomana. Vettä satoi kaatamalla ja suuret raskaat vesipisarat iskivät kuplia
lätäköihin ja piiskasivat mökin pärekattoa raivokkaina. Nainen seisoi liikkumatta ja ääneti, tuijottaen
halkeilleen lasin lävitse kaatosateeseen. Vaaleat hiukset hajosivat sädekehän tavoin hennoille olkapäille.
Nainen vilkaisi väsyneesti taakseen. Pienen mökin toisen vaatimattoman kammarin nurkassa, risaisten
vällyjen alla nukkui kolme pientä hahmoa. Kaksi poikaa ja tyttö. Yksinkertaisessa, käsin veistetyssä
kehdossa tuhisi pieni vauva. Vanhin lapsista, 15-vuotias poika oli hakemassa puita ja palaisi pian.
Mökin takana, toisella rinteellä oli maahan iskettyinä kolme karua ristiä. Siellä nukkuivat ikiuntaan
naisen loput lapset. Kyynel kasvoi silmäkulmaan ja vierähti poskelle. Hitaasti se liukui pitkin
nenänvartta suupielen kautta leualle, jossa se itsepintaisesti roikkui hetken, ennen kuin putosi tyhjyyteen.
Nainen oli melko nuori ja kaunis. Aavistuksen kumara ryhti kertoi kuitenkin elämän kokemuksesta, joka
ei ollut suhteessa ikävuosiin. Sateen hellittäessä toviksi nainen eroitti alhaalla pellolla yksinäisen hahmon. Kyyneleet ja sade peittivät kuitenkin näkyvyyden ja nainen huokaisi väsyneesti.

Mies kompuroi savivellissä hevosen jäljessä, yrittäen hampaat irvessä pitää yksinkertaisen auran suorassa. Moneen kertaan korjatut ohjakset olivat kiedotut tiukasti suonikkaiden nyrkkien ympärille. Monin paikoin kämmenistä oli nahka irronnut ja sitkeästi esiin työntyvä veri sekoittui veteen. Hevonen seisahtui
hetkeksi pää riippuen. Suuret vesipisarat putoilivat katkeamattomana helminauhana eläimen turvasta.
Suuret ruskeat silmät pyörivät villisti hevosen päässä. Mies vilkaisi olkansa ylitse ja eroitti sateen
keskeltä pienen mökin juuri ja juuri. Sitten mies maiskautti suutaan ja hevonen nykäisi vastentahtoisesti
auran liikkeelle. Mies kompastui polvilleen saveen, mutta ei hellittänyt aurasta, vaan kompasteli sisukkaasti hevosen jäljessä. Ensimmäinen vihlaisu rinnassa ei saanut vielä miestä reagoimaan. Mies tunsi
vasemman kätensä puutuvan ja kiepautti ohjakset vielä kerran kouransa ympäri. Ohjakset eivät
kuitenkaan tahtoneet pysyä vasemmassa kädessä, vaan sileäksi kulunut nahka luisti itsepäisesti sormien
välistä. Suuri rosoinen salama repäisi räsähtäen taivaan auki ja hevonen kiskaisi ohjaksista säikähtäen.
Mies raahautui kuravellissä hevosen jäljessä kymmenkunta askelta, mutta ei hellittänyt ohjaksista.
Hammasta purren mies nousi jaloilleen ja nosti auran ylös. Rintaan pisti nyt terävämmin, aivan kuin
suuret nyrkit olisivat painaneet rintakehää kasaan. Vasen käsi ei totellut aivojen lähettämää käskyä ja
ohjakset kirposivat tunnottomista sormista. Mies putosi nyyhkäisten polvilleen.

Mökki seisoi pienellä kumpareella yksinäisenä ja etäisenä.

Jälleen räsähti salama, valaisten ohikiitäväksi hetkeksi syrjäisen peltotilkun. Hevonen säikkyi jälleen
ja viskoi päätään. Se liukasteli savessa parikymmentä askelta, ennen kuin pysähtyi päätään riiputtaen.
Mies raahautui sen jäljessä voimattomana. Oikea käsi ei hellittänyt nyrkin ympärille kiedotuista ohjaksista.
Mies oli jo kuollut hevosen viimein seisahtuessa. Äärimmilleen rasitettu sydän oli lyönyt viimeiset lyöntinsä.

Nainen yritti nähdä pimeään. Samassa kirkas salama valaisi tienoon ja ikkunasta erottuvat yksityiskohdat piirtyivät terävinä silmän verkkokalvolle. Pää riipuksissa seisova hevonen ja savisessa maassa
lojuva hahmo.
- Hyvä Jumala. Nainen parkaisi ja ryntäsi sateeseen. Pihamaalla hän kaatui vatsalleen kuraan, kömpi
sisukkaasti jaloilleen ja horjui pellolle. Mies oli käpristynyt kokoon, kuin pieni lapsi. Avoimena kiiluvat
silmät tuijottivat tyhjinä aukkoina mustalle taivaalle. Nainen seisoi voimattomana kaatosateessa paljain
jaloin, tyhjänä ihmisen kuorena. Kyyneleet valuivat virtanaan ja sekoittuivat veteen.
Mies näytti niin surkealta ja mitättömältä.
Hän ei ollut koskaan todella rakastanut miestä. Hän ei ollut edes varma mitä rakkaus oli. Hänen isänsä
oli ollut juoppo saarnaaja, joka ei koskaan kyllästynyt, eikä väsynyt puhumaan Jumalasta. Hänellä oli
ollut kuusi sisarta ja kaksi veljeä. Veljet olivat olleet häntä vanhempia. Neljä sisaruksista oli kuollut
kuumeeseen. Nuorimmaisen jälkeen äiti ei ollut enää tullut raskaaksi ja hän oli usein öisin kuullut äidin
itkevän ja kiittävän Jumalaa. Hän oli juuri täyttänyt 12 vuotta, kun isä ensimmäisen kerran oli tullut
hänen luokseen yöllä ja koskettanut häntä sieltä. Ensimmäisen kerran, kun isä makasi hänet, niin isä
itki ja kirosi saatanaa. Jostain ihmeen syystä isä ei saanut häntä raskaaksi. Juha, Matin poika, ilmestyi
hänen elämäänsä hänen täyttäessä 16 vuotta. Juha oli Suomesta tullut maanviljelijä, joka oli ostanut
turkiksista tienaamillaan rahoilla tämän surkean maapalan. Hän oli kiitollisena lähtenyt Juhan matkaan.
Hän olisi lähtenyt kenen tahansa matkaan, vain päästäkseen mahdollisimman kauas isästään.
Juha oli ollut hyvä mies, hiljainen ja kova työntekijä. Juha ei koskaan korottanut ääntään ja oli ollut
aina kohtelias häntä kohtaan. Lähes puoli vuotta he olivat asuneet yhdessä, ennen kuin Juha
ensimmäisen kerran lähestyi häntä sillä tavoin.
- Poikia tarttis saara. Juha oli kuiskannut hermostuneena ja ängennyt hänen päälleen. - Töitä on liiankin
kanssa ja peltoa tarvitahan lisää. Sellaisia mies höpisi ja tunkeutui häneen kuumana ja kovana. Ihme oli tapahtunut, hän oli tullut heti raskaaksi ja saanut pojan. He antoivat pojalle nimeksi Johan, Juhon poika.
Hän synnytti perä perää seitsemän lasta, joista viisi oli poikia ja kaksi tyttöjä. Kaksivuotta sitten oli
alueella riehunut kuumetauti. Juha oli haudannut kaksi poikaansa ja yhden tyttäristään pienelle kummulle
talon taa. Juha ei ollut sanonut sanaakaan, ei itkenyt eikä kiroillut. Juha ei ollut kironnut silloinkaan, kun
karhu tappoi toisen heidän lehmistään. Juha oli kuitenkin jäljittänyt karhun pesän ja keskitalvella eräänä
pakkaspäivänä savustanut karhun ulos pesästään ja tappanut sen keihäällä.
Sellainen mies Juha oli ollut, ei paljoa puhunut, mutta toimi.

Salamat halkoivat rätisten mustaa taivasta, sinisiä käärmeitä tanssi sihisten vastakynnettyjen
vakojen väleissä.

- Jeesus on tullut. Nainen mutisi hiljaa ja kääntyi kohden mökkiä. - Jeesus on tullut.
Kauan hän seisoi pienen mökin ovella katsellen hämärään tupaan.
- Jeesus on tullut..
Silmät mielipuolisina kiiltäen nainen otti pöydältä leveäteräisen veitsen ja horjui lastensa luo. Hän painoi
varoen kämmenensä kehdossa nukkuvan vauvan suulle ja työnsi hitaasti veitsen hennon rinnan lävitse.
- Shh, hän supatti hiljaa. - Nuku lapseni, nuku, Jeesus on täällä. Kuin unessa hän horjui toisten lasten
luo, tappaen jokaisen yhtä rauhallisesti. Nyt hän toimi määrätietoisesti ja kantoi lasten ruumiit
peräkammariin, peitellen ne sänkyyn vällyjen alle. Sitten hän haki komerosta viinapullon. Hän ei
ollut koskaan nähnyt miestään humalassa. Joskus tämä oli kuitenkin saattanut juoda kokonaisen
pullon viinaa ja kadonnut sitten jonnekin. Minne, sitä hän ei ollut tiennyt. Nainen pirskotti  viinaa päälleen
ja lastensa päälle. Sitten hän repi olkipatjan hajalle ja ripotteli oljet sängylle.
- Jeesus on tullut. Hän mutisi itsekseen.
Samassa ulko-ovi kävi ja nainen kääntyi ympäri. Poika seisoi ovella syli täynnä suuria halkoja.
Litimärkänä, veden putoillessa suurina pisaroina lattialle. Vaaleat hiukset olivat takkuiset ja sikin sokin.
Nainen nosti hitaasti verisen veitsen lattialta.
- Äiti. Poika kuiskasi hiljaa.
- Mene pois Johan. Nainen sanoi käheästi. - Mene pois, äläkä koskaan palaa takaisin.
- Missä isä on?

Nainen tuijotti poikaa suurin loistavin silmin ja viittasi verisellä veitsellään ulos.
- Mene pois Johan, Jeesus on täällä.
Samassa poika huomasi veriset vällyt ja aisti imelän, makean tuoksun. Verta oli kaikkialla.
Sitten nainen veti kammarin oven kiinni ja poika kuuli miten tämä salpasi oven sisäpuolelta.
- Jeesus on täällä. Nainen huusi suljetun oven takaa pojan pudottaessa halot ja rynnätessä ulos
ovesta sateeseen. Salamat sähisivät vihaisina pienen mökin yläpuolella. Hevosen musta hahmo
seisoi alhaalla pellolla, kuin pahuuden varjo.
- Isä. Poika parkaisi ja juoksi kompastellen loivaa, savista rinnettä alas. Pojan ehtiessä ruumiin
luo, löivät keltaiset lieskat jo ulos pienen mökin ikkunoista. Poika seisoi isänsä ruumiin ääressä
ja itki suoraa huutoa. Salamat räiskyivät pimeässä, hornan tulien tavoin.
Vanha mökki paloi kaatosateessa, kuin jättimäinen soihtu.

Näin alkaa Elämän Virrat sarjan kolmas osa. Tarina saa alkunsa Ruotsin Uppsalasta vuonna 1628.
Nuori Johan menettää traagisesti perheensä ja jää yksin. Älykäs nuorimies huijaa itsensä
Amerikkaan lähtevään laivaan. On alkava seikkailu, joka muovaa nuoresta pojasta terästäkin
kovemman miehen. Seikkailu, joka vie nuoren Johanin Ruotsista, kauas Amerikan koskemattomiin
erämaihin, keskelle intiaanien ja valkoisten valtataistelua. Keskelle säälimätöntä taistelua vallasta
ja turkiksista. Epätoivoista taistelua olemassaolosta ja uuden mantereen herruudesta.

Tervetuloa mukaan seikkailuun

 Paul Palmu

 Huom! Elämän Virrat sarjan tekstien osittainenkin kopioiminen ilman lupaa
on kielletty, tekijänoikeuslain nojalla.

 Copyrigt: Paul Palmu