Kalassa Manitoulin saarella Kanadan Ontariossa

Viime syksyinen kalastusretkemme suuntautui perinteiseen kohteeseeni Manitoulin saarelle
Kanadan Ontarioon. Majoituimme Kagawong nimiseen pikkukylään, Kagawong järven rantaan.
Mökki oli kaiken kaikkiaan mukava ja viihtyisä, mutta ei soveltuisi talvikäyttöön. Meille oli
varattu myös perämoottorilla varustettu vene bensoineen. Jos vaikka haluaisimme koittaa
onneamme bassien suhteen Kagawong järvellä. Lohikalaa ei tässä järvessä ollut, mutta sitä
ympäröivissä vesissä sitäkin enemmän. Kulunut kesä oli ollut lämpimin 30 vuoteen ja se
näkyi kalojen liikkeissä. Vesi oli yhä, syyskuun puolivälissä ihan liian lämmintä. Lohet olivat
kuitenkin liikkeellä.

Mikko oli perhokalastaja viimeisen päälle ja siinä lajissa täysi ammattilainen. Ukon touhuja oli hauskaa seurata,
kunnioituksella. Ilmat suosivat lomailijoita, joita tosin ei
paljoa ollut. Kuten ei täällä yleensäkään. Mökit olivat kuitenkin kaikki asuttuja. Tarkoituksenamme oli kierrellä saaren kalastuskohteita, ikään kuin perhokalastajan silmin.
Heti alkuun on todettava, ettei saari ole paras mahdollinen
kohde perhokalastajalle. Voimakkaiden virtausten joet
puuttuvat. Toki saarella on lukuisia jokia, mutta ne ovat
melko matalia ja hidas vetisiä. No, tulin huomaamaan,
että ammattilainen vetää kalaa vaikka ojasta.

Sunnuntai 18.9.

Päivä kului kuin siivillä, mökkiin ja sen ympäristöön
tutustuessa. Paikka oli kerrassaan viihtyisä ja idyllisen kaunis.
Itse Kagawong järvelle emme kuitenkaan hinkuneet.
Olimmehan lohi jahdissa.

Maanantai 19.9.

Maanantai aamuna suuntasimme heti alkuun yhteen
saaren parhaista paikoista. Manitou joelle, Michaels Bayhin. Ajomatkaa mökiltämme noin 40 minuuttia. Manitou joki on
todella kaunis ja sen rannat soveltuvat melko hyvin myös
perhokalastajalle. Kalastus kielletään yleensä syyskuun
viimeisinä päivinä lohien kuturauhan vuoksi. Tämä on ihan
oikein. Aivan joen suulta saa kalastaa myöhempäänkin.
Kalastajia tällä joella ei koskaan ole paljoa, kuten ei
muillakaan saaren joilla. Olen käynyt joella pian 30 vuotta
ja aika usein olen kalastanut siellä yksin. Lohia joessa kyllä
riittää, varsinkin normaaleina syksyinä. Vaikka nyt oli todella lämmin, oli lohia jo paljon liikkeellä.Ne muutamat kalastajat,
joita oli seuranamme, kiinnosti Mikon perhokalastus. Kanadassa, varsinkin sisäjärvillä on perhokalastus melko harvinaista.
Monina vuosina en ole nähnyt näillä rannoilla ainuttakaan perhokalastajaa. Miksi, sitä en osaa sanoa. Toki, kun Mikon kalastusta, välineitä ja perhonsidontaa seurasi, nousi yksi
seikka ylitse muiden. Perhokalastus oli vaativa laji, joka
täytyi osata viimeisen päälle. Aina omien perhojen sidontaa
myöten. Oliko se sitten syy lajin harrastajien puutteeseen,
mene ja tiedä. Mikko kuitenkin väsytteli rannalle muutamien heittojen jälkeen nelikiloisen Chinookin. Mahtavaa, olisi tehnyt
mieli huutaa. Komea kala ja komea oli ukon virnistyskin.
Päivän kääntyessä iltaan kaloja molskahteli siellä täällä.
Muutama muukin kalastaja sai lohensa. Kaloja liikkui
suhteellisen hyvin, vaikka ne olivatkin melko laiskoja
iskemään syötteihin. Iltasella, mökin lämmössä maistui
huurteinen olut sangen hyvältä ja sai suut muikeaksi.
Mikko rakenteli muutaman uuden perhon, vaimoni ja minun ihastellessa touhua.

Tiistai 20.9.

Tiistai aamuna suunnistimme kohden manteretta. Ajattelin
käyttää Mikkoa Birch Laken joen suulla. Silta, jonka alla kalastelimme, erotti saaren mantereesta. Paikka on tosi
kaunis ja lohien suosima. Nousulohet eivät olleet vielä
saapuneet, mutta Mikko kunnostautui jälleen. Mustalla
perholla kaksi komeaa Bassia. Toinen noin puolitoista
kiloinen ja toinen hiukan pienempi. Illallisemme oli turvattu.
Nämä olivat Mikon ensimmäiset Bassit perholla.
Oli syytä onnitella.

Keskiviikko 21.9.

Keskiviikkona päätimme katsastaa Kagawongin venesataman rantamat. Päivä oli rauhallinen vaikka kaloja kävikin pinnassa tämän tästä. Ne olivat kuitenkin vielä liian kaukana rannasta, jotta olisimme yltäneet niihin. Rantama oli todella kaunis. Viitisen minuuttia mökiltämme. Huron järven suulla. Kagawong on pieni ja rauhallinen kylä. Silmiinpistävää oli, että myytäviä taloja oli siellä täällä. Kyllä ei sen ihmeempiä palveluja
ollut. Ainoastaan yksi huoltoasema kauppa, tosin alkoholinmyyntiluvalla varustettu. Kaupasta sai kaikenlaista pientä tavaraa. Lähimpään suureen markettiin oli ajomatkaa puolisen tuntia. Meillä oli tärppejä ihan kiitettävästi, mutta rantaan emme kaloja saaneet. Iltasella alkoi sitten lohien näytös. Niitä molskahteli siellä täällä, mutta yhä hieman liian kaukana rannasta. Mikolla oli hyvät kahluuvarusteet ja hän pääsikin melkoisen
pitkälle matalalla rannalla. Ja tulihan sitä tulosta. Komea yli viiden kilon Chinook iski juuri ennen hämärää.
Mikko antoi kalan väsyttää itsensä ammattilaisen ottein ja kelasi sen viimein ulottuvillemme. Tosi komea lohi. Ukko oli kalamies, siitä ei päässyt mihinkään. Lohi oli vielä hyväkuntoinen ja syötävä. Kutukalat ovat usein kudun ollessa täydessä vauhdissa melko surkeita näkyjä ja pehmeä lihaisia. Eivät enää syötäviksi kelpaavia.
Tämä oli vielä kunnossa ja täysissä voimissa. Hieno päätös upealle päivälle.

Torstai 22.9.                                                                                               

Torstai valkeni sateisena, vihdoinkin. Olimme tehneet kaikki mahdolliset taiat, jotta taivas hiukan heltyisi ja antaisi sadetta.
Sää oli nyt erinomainen. Päätimme olla pimeään asti kalassa ja nukkua autossa, jotta pääsisimme heti aamusta taas tosi toimiin.
Kohteemme oli Providence Bay. Yksi suosikeistani. Mahtavat
hiekka rannat. Huron järven mainingit kohisivat rantaan korvia huumaavasti. Providence Bayn ranta on pitkälle matalaa.
Hiekkasärkeiksi aallottoitunut. Ja lohien suosiossa. Paikalliset kalastavat täällä pääosin onkimalla. Siiman päässä paino,
pitämässä siimaa paikallaan maningeissa. Metrin mittainen
tapsi parilla, kolmella koukulla varustettuna. Syötteinä kuokuissa pienet pussit, joissa muutamien tyrokspallojen lisäksi oli aitoja
lohen munia. Kaikista suosituin tapa kalastaa ja melko varma
myös. Mikko sai taas osakseen ihailua perhovehkeineen. Myös suomensukuisia naisia kävi ukkoa ihastelemassa. Josko olisi ollut vientiäkin.. Suomensukuisia asukkaita Kanadassa on todella
paljon, jokapuolella. Niin myös täällä Manitoulin saarella.
Täällä kävi kalastajia satojen, jopa tuhansien kilometrien päästä.
Niin suosittu saari oli. Kuitenkin saaren koon vuoksi ei missään
ollut minkäänlaista tungosta, päinvastoin. Rantamilla, pyöri ehkä viidestä kymmeneen kalastajaan päivittäin.

Minulla iski lohenmunapussiin suuri lohi. Lajia en ehtinyt nähdä.
Kala oli ns. rodeokala. Se ampaisi tuhatta ja sataa pitkin jokea. Tämän tästä se loikkasi korkealle ilmaan, parin kolmen voltin kierteellä takaisin veteen. Lopputulos oli itsestään selvää. Sinne meni pyrstöään keskisormena vilkuttaen. Olipa kerrassaan
hauskaa ja herätti kunnolla. Tärppejä oli, mutta ei kalaa.
Ihme kyllä, nukuimme autossa, kuin lapset konsanaan.
Koko päivä raittiissa ilmassa veden äärellä teki tehtävänsä. Nukuimme lähestulkoon kahdeksan tuntia yhtä soittoa. Harvoin tulee nukuttua yhtä makeasti edes omassa sängyssä.

Perjantai 23.9.

Heti kun silmät olivat kokolailla auki ja näkö kohtalainen, kaahasimme Manitou joelle. Ajomatka Providence Baystä parikymmentä minuuttia. Yö oli vaihtumassa aamun hämärään.
Kalastajia paikalla kymmenkunta. Lohia pomppi joessa
äänekkäin molskahduksin. Meillä ei ollut tällä kertaa onnea. Laskimme kuitenkin muun joukon saaneen kymmenisen
lohta. Mukana useampi kirjolohi. Kirjolohet olivat haluttua
herkkua. Ne olivat elämänsä kunnossa ja jahtasivat kutulohien munia. Villi kirjolohi on kova taistelija, eikä antaudu helpolla.
Täältä saatavat kirjolohet voivat painaa kymmenenkin kiloa.
Päivän kääntyessä kohden iltaa, ajelimme takaisin
kotirantaamme. Kalastelimme muutaman tunnin ennen pimeää, ilman onnea.

Lauantai 24.9.

Tänään olimme päättäneet viettää grillipäivän. Olimme hankkineet lautasen kokoisia pihvejä ja muita herkkuja. Oluttakin oli varattu ”riittävästi”. Mikko kävi pikaisesti katsastamassa Kagawongin rannan, mutta palasi pian ilman kalaa. Grillipäivä on aina    
pakko pitää jossain välissä. Se rauhoittaa ja antaa voimia uusiin taisteluihin. Pihvit olivat juuri niin hyviä, kuin odottaa saattoi.
Vatsat pömpöllään oli mukava päivän päätteeksi kellahtaa petiin.

Sunnuntai 25.9.

Sunnuntaina kiertelimme saarta ja katsastimme mahdollisia kalapaikkoja. Iltapäivän vietimme jälleen Providence Bayn hiekkarannoilla. Ilma oli todella lämmin ja päivä kaunis.
Hämärän ympäröidessä Huronin rantamat, palasimme
viihtyiselle mökillemme.

Maanantai 26.9.

Sateinen päivä, joka lupasi hyvää. Mikko lähti varhain
aamuyöstä katsastamaan jälleen kerran Kagawongin rannan. 
Ukko oli vetäissyt, kuinkas muutoinkaan, komean Cohon.
Ihan noin niinkuin malliksi meille. Iltapäivällä suuntasimme
jälleen automme keulan kohden Manitou jokea ja Michaels Baytä. Kalastajia muutamia ja kaloja siellä täällä. Mikko osoitti jälleen olevansa ammattilainen ja väsytteli rantakiville kuuden kilon Cohon.
Muiden paikalla olijoiden harmiksi. Ilta oli jo hiukan viileä. Edellisiin päiviin verraten. Se oli hyvä merkki.
Kaloja oli joessa jo hyvin ja niitä vilisti tämän tästä kohden yläjuoksua.

Tiistai 27.9.

Heti aamusta Kagawongin rantaan. Nyt alkoi täälläkin näkyä kaloja jo ihan rannoilla. Tilanne parani jatkuvasti. Mikolla iski kiinni. Ja nyt tiesimme, että koukun päässä oli jo melkoinen vonkale. Mikko väsytti kalan taitavasti, ilman riskejä. Nyt kävi selväksi, mikä ero on oikealla perhovavalla ja ”harrastelijan” vehkeillä. Mikko oli antanut
meille pikakurssin perhokalastuksen saloihin. Ja ainakin uskoimme ymmärtävämme jotakin tuosta hienosta lajista. Lohi tuli rantaan metri metriltä. Autoin haavin kanssa ja saatoimme vain mykkinä ihailla 12 – 13 kiloista Chinookia. Piru, että osasi olla komea lohi. Mikko oli yhtä hymyä. Kymppi oli rikottu ja komeasti. Oli syytäkin ukon olla ylpeä itsestään.                                                                                                                          

Iltapäivällä ajelimme jälleen Providence Bayhin ja aallonmurtajalle. Tuuli oli melkoilkeä ja tyrskyt iskivät yli murtajan. Metrin mittaisia lohia uiskenteli laitureiden alle ja väleissä. Johan oli. Härnäsimme niitä ja ne härnäsivät meitä. Kalt näkyivät selvästi kirkkaassa vedessä ja uitin kuvaa ihan niiden suun edessä.  Viimein iski ja lujaa. Vapa notkollaan annoin kalan viedä sinne ja tänne. Aina kun se hiukan hellitti, kelasin siimaa takaisin sisään. Tämä ei antautunut helpolla. Lohi taisteli hengestään ja pääsi lopulta irti. Rapalasta oli koukku taipunut miltei suoraksi. Ei kun uutta sisään. Kohta pamahti uudestaan. Taas mentiin vapa kaksinkerroin. Lohi veti eteen ja taakse, oikealle ja vasemmalle. Jo oli hauskaa. Puolisen tuntia, ei voinut repiä väkisin. Oli vain annettava kalan väsyä. Lopulta lohen voimat hiipuivat ja kala kellui pintavedessä. Mikon avustuksella saimme rouvan ylös.
Reilu kymmen kiloinen Chinook. Mahtavaa, upeeta, olisi Petelius hihkunut. Ja kai itsekin hiukan. Lohia oli vedessä todella paljon ja niiden touhuja oli hienoa katsella. Täällä allonmurtajalla oli melko syvää ja vesi viileämpää. Lohet odottelivat täällä selvästi lähtökäskyä jokiin.

Jo osasi olla elämä hienoa. Hihkaisin Mikolle. Nyt jo edesmennyt serkkuni tapasi sanoa,
että oli hienoa olla olemassa. Sitä tämä juuri oli.

Jätimme sinä iltana hyvästit Providence Baylle ja seuraavana aamuna Manitoulin saarelle. Haikein mielin käänsimme automme keulan kohden Toronton metropolia ja sivistystä. Itse palaisin tänne jälleen ensi vuonna, kokemaan uusia elämyksiä. Oli ollut hieno kokemus saada kalastaa Manitoulin saarella ja hienon miehen kanssa. Mikolle paljon terveisiä. Voimme vain toivoa vaimoni kanssa, että saamme jälleen sinut vieraaksemme ja kalastaa kanssasi täällä Kanadassa. Ehkäpä suuntaamme ensi kerralla Alaskan vesille ja lohirikkaille joille. Siihen asti. ”farewell until next time”. 

Paul Palmu