Karhujahdissa osa2

Mahtava karhujahti, saaliina 11 karhua

"Raittius ja Metsästysyhdistys", Eliten Erä

Juhani, Jaakko, Lasse ja Jussi saapuvat Toronton Pearsonin kansainväliselle lentokentälle lähes samaan aikaan kun Mattia, Juhaa ja Joukoa kuljettava kone kohoaa korkeuksiin. Nämä miehet ovat kokeneita metsästäjiä ja maailman eräpolkuja kiertäneitä ammattilaisia. Automatka Torontosta Onapille sujuu vaikeuksitta ja tunnen hienoista väristystä selkäpiissäni, on tulossa hieno jahtiviikko.
Jussi on ehkä joukon kokemattomin ja nuorin, mutta osoittaa aseita kohdistettaessa kyntensä. Mies ampuu yhden ainoan laukauksen ja tokaisee tyynesti, ettei tarvitse mennä katsomaan, se on juuri siellä missä pitääkin. Käyn kuitenkin katsomassa ja varmistamassa täyden kympin, hmm.
Juhani, Jaakko ja Lasse ovat vanhoja ystäviä ”Eliten Erästä”, Jussi taas nuori ja innokas metsästäjä Haminasta ja Erätukun järjestämän kilpailun voittaja. Palkintona jahtimatka Kanadaan, ei hassumpaa. Erätukku tuki Jussia myös varusteiden osalta ja nyt olisi mahtava tilaisuus testata Erätukun pukuja todellisessa erämaassa.

Ensimmäinen jahtipäivä

Juhani saa paikan aivan läheltä tietä. Kyseessä on jahtilava, jolla korkeutta ehkä kolme metriä. Paikka on jo kauan käytössä ollut ja erittäin hyväksi havaittu ja koettu. Tältä paikalta on ammuttu useita karhuja ja myös tässä paikassa uusia tulokkaita riittää jatkuvasti. Tie on vanha metsäautotie joita täällä Onaping järven ympäristössä riittää loppumattomiin. Liikennettä ei varsinaisesti ole muutamia metsähallituksen autoja lukuunottamatta. Jussi tiputettiin hiukan syrjempään ja pusikkoon. Jussin paikalla ampumamatka oli noin 25 metriä ja kyttipaikka maassa eli. Todella jännittävät hetket olisivat kaverilla edessä. Lasse ja Jaakko asettuivat puolestaan kukkulalle. Peten kanssa veimme lisää syöttejä karhuille. Ruokimme toistakymmentä syöttipaikkaa, kavereiden jännittäessä metsikössä. Ilta saapuu aina yhtä yllättäen ja sammakot aloittavat korviahuumaavan laulunsa. Jossain ulvoi susi ja kavereiden ajatuksia tiheässä pusikossa saattoi vain arvailla. Hämärän kietoessa tienoon samettiseen peittoonsa lähdin noutamaan metsästäjiä. Petellä oli yövuoro kaivoksessa ja miehen oli pitänyt lähteä ajamaan kohden Sudburyä. Jahti jäi minun vastuulleni.

Juhanilla karhu nurin

Juhani odotteli jo tien laidassa kaartaessani paikalle ja pyöritteli harmistuneena päätään. Kysyvään katseeseeni mies vastasi vaisusti, että nyt olet kyllä vihainen, kun ammuin sellaisen pienen karhun.
Jaa, vastasin verkkaisesti. Karhu se on hiukan pienempikin, hyvä, että kaatui.  Päätimme käydä katsomassa karhua ennen kuin hakisimme toiset urhot. Karhu makasi puolittain syötin päällä, eikä näyttänyt ollenkaan pieneltä.
Katsoin Juhania. Tämäkö pieni karhu. Juhani tuli itsekin katsomaan tarkemmin. En katsonut sitä niin tarkasti, mies mutisi, mutta näytti se aika pieneltä. Vedimme karhun pois syötiltä ja saimme tehdä tosissaan töitä.  Tämä on noin neljä, ehkä jopa viisi vuotias, noin 140 – 150 kiloa, kerroin Juhanille, ei todellakaan pieni ja todella komea turkki. Juhani näytti epäuskoiselta ja hämmästyneeltä. No katsos mokomaa, ei se pieni olekaan. No ei todella. Raahasimme karhun köyden avulla lähelle tietä ja viimeistään siinä vaiheessa ajatukset pienestä karhusta unohtuivat, sen verran kovaa ja raakaa oli homma kahteen mieheen.
Juhanin karhu jäi sen illan ainoaksi vaikka kuulohavaintoja olikin tehty runsaasti.
Juhanin karhu oli tullut parikymmentä minuuttia lähtöni jälkeen ja ellei Juhani olisi ollut neuvojeni mukaisesti täysin valmiina, olisi karhu jäänyt saamatta. Joskus voi käydä näinkin. Vaikka karhut tulevat syötille lähes poikkeuksetta hämärän rajamailla, niin poikkeus vahvistaa säännön. Toisinaan karhu saattaa makoilla jossain syöttipaikan lähettyvillä ja kuulla, kun syöttiä tuodaan ja paikalla kolistellaan. Karhu oppii nopeasti yhdistämään äänet eri asioihin ja varsinkin ruokaan liittyvät äänet. Kun syötin laittaja poistuu sitten hiukan äänekkäästi, niin karhu kuulee, että nyt se lähti eikä osaa odottaa sitä, että joku olisi jäänyt paikalle. Tällä tavoin karhua onnistutaan joskus puijaamaan.

Toinen Jahtipäivä ja sunnuntai

Sunnuntaisin Ontariossa kuten muuallakin ei yleensä metsästetä. Kiellettyä se ei ole, mutta ei kovin toivottavaakaan. Kanadalaiset ovat aika lailla ”uskovaisia” ja monet käyvät kirkossa sunnuntaisin. Eläinten jahtaaminen ei ole parasta mahdollista ajanvietettä kirkkopäivänä. No, koska pitkän matkan jahtimiehillä on rajallinen aika käytössään, on totuttuja sääntöjä joskus hiukan rikottava. Miehet metsään ja lisää syöttejä keltakuonoille. Juhani jäi seurakseni ja Pete liittyi myöhemmin joukkoomme. Jussi sai tällä kertaa lavan takapuolensa alle ja Jaakko piiloutui melkoisen korkealle kukkulalle, josta katsoen syötti jäi noin sadan metrin päähän rinteen juurelle. Erinomainen paikka siinä mielessä, että karhun olisi todella vaiketa saada hajua tai kuulla mitään ääniä. Tosin ampujalta vaadittaisiin tarkkuutta. Lassen kyttipaikka oli hyvin samankaltainen kuin se missä Jaakko piileksi. Jännitys kihelmöi selkäpiissämme, kun tuli aika hakea miehet metsästä. Pete lähti hakemaan Jaakkoa ja Lassea ja minun ja Juhanin kontolle jäi Jussi.
Jussilla ei ollut ollut havaintoja, mutta susia mies oli kuullut. Jussi sanoi, ettei olisi tullut mieleenkään lähteä lavalta pimeään ja tien varteen meitä odottelemaan sen verran susien ulvonta värisytti.
Odotimme Peteä sovitussa paikassa ja pian V-8 kumea ääni kertoikin miehen saapuvan.
Meillä on komea karhu tuolla, mies virnisteli tyytyväisenä. Jaakko oli ampunut karhun ja nyt tarvitaan kantoapua. Se näissä kukkulapaikoissa oli juuri ongelmana. Karhu tuli ehkä syötille helpommin, mutta oli osuttava hyvin ja kun osui, oli kontion raahaaminen mäkeä ylös totista miesten puuhaa. Pimeys oli laskeutunut erämaan ylle, eikä ilman lamppua nähnyt yhtikäs mitään. Jos olisi ollut todella suuri karhu kyseessä, niin se olisi pitänyt nylkeä siinä paikassa. Jaakon ampuma karhu oli komea, kuusi-seitsemän vuotias uros. Sukukypsä ja komea turkkinen. Painoa parisataa kiloa, ehkä hiukan alle tai yli. Meitä oli kuusi miestä hikoilemassa kanto-orren alla ja pilkkopimeässä kompuroidessa paita kastui kyllä joka ukolta. Karhu keikkui metri metriltä mäkeä ylös. Risukoiden ja kivien ylitse ja miesten lihakset vinkuivat rasituksen alla. Toisten jaloissa äheltäen kontio nousi kukkulan laelle ja Peten maasturin lavalle. Jo osasi olla komea nalle, Jaakko sai ottaa kaatoryypyt hyvillä mielin, saalis oli kaiken kaikkiaan hieno. Ja hieno oli ollut laukauskin. Rinnan yläosasta kaulan yltä sisään ja toisesta kainalosta ulos, kuolema oli tullut silmänräpäyksessä. Verta ei ollut valunut nimeksikään, kertakaikkisen hieno laukaus. Tuli ainakin todistettua, että nämä kaverit olivat suurriista miehiä, joilla käsi ei tärissyt. Jaakko kertoi iltasella lukeneensa kirjaa passipaikassaan ja saaneensa juuri kirjan päätökseen, kun karhu oli hiipinyt paikalle. Karhu ei ollut saanut miehestä minkäänlaista vihiä. Kertakaikkisen hienoa, Jaakko otti vilpittömät onnittelumme tyynesti vastaan.

Kolmas ja neljäs jahtipäivä

Maanantai ja tiistai menivät karhujen ölinää ja susien joikua kuunnellessa. Ampumahollille eivät eläimet tulleet. Juhani päätti jatkaa jahtia ja koettaa ylimääräistä karhua. Juhani meni samalle paikalle, jossa oli yhden karhun ampunut, koska syötit olivat heti kadonneet ja paikalla oli useampia karhuja. Juhanin istuessa lavalla oli pieni karhu tullut ja nuuskinut ympäriinsä. Lopulta nallekarhu nousi muutaman askeleen lavalle ja nuuhki Juhanin saappaita miehen istuessa hievahtamatta. Johan oli kokemus, en muista, että kenenkään saappaita olisi karhu vielä nuuskinut. Juhani jätti aivan oikein ampumatta. Olimme metsästämässä karhuja, emme pentuja. Oli aika vaihtaa paikkaa. Päätimme siirtyä farmin maille ja sitä ympäröiville alueille.

Viides jahtipäivä

Viides jähtipäivä on yleensä se maaginen päivä, jolloin ensimmäiset karhut ammutaan ja ensimmäiset näköhavainnot tehdään. Tällä ryhmällä oli kuitenkin jo kaksi karhua nurin, joten paineet olivat poissa. Pete vei Lassen ja Juhanin jonnekin Penache järven rantamille ja minä Jussin farmin maille siihen samaan kojuun, jossa Matti oli kytännyt karhua. Kerroin Juhanille, että syötillä kävi useita karhuja, älä ammu pentuja. Nautimme Jaakon kanssa meitä ympäröivän erämaan täydellisestä harmoniasta ja kimmeltävästä tähtitaivaasta ja pidimme pekkuja jahtimiehille. Eräs tuttavani, joka piti motellia lähellä Sudburyä oli lainannut meille puhtaat petivaatteet ja peitot ja päätimme yöpyä farmilla. Farmi on vanha, mutta tilaa siellä oli riittävästi ja sänkyjäkin, muttei petivaatteita, niin monelle henkilölle. Ensi vuonna aikomuksemme on aloittaa hirsimökkien rakentaminen farmin maille ja kun kaikki olisi valmiina, voisimme majoittaa eteläisellä alueella metsästävät omalle farmillemme. Alue oli loistava ja riistakanta mahtava. Peurat tulivat pellolle vajaan sadan metrin päähän meistä ja ihastelimme niitä Jaakon kanssa. Päätin laittaa nuolukiviä pellon laitamille, koska peuroja näkyi päivittäin.

Ilta saapui hienon usvan suojissa vääjäämättä ja kello läheni puolta yhdeksää. Jaakko tokasi, että ellei ihan kohta pamahda, niin sitten ei pamahda ja juuri samalla hetkellä jyrähti 308 pellon toisella puolen. Farmin pihalta Jussin passipaikalle oli kilometrin verran ja kertakaikkisen karmea karhun mölinä ja karjunta halkoi hämärää iltaa. Kumpikohan huutaa vitsailimme, vaikkei hommassa mitään huvittavaa ollutkaan. Puolisen minuuttia karhu huusi ja sitten jyrähti toisen kerran. Hiljaisuus oli täydellinen. Olimme varmat, että Jussilla oli karhu nurin ja äänestä päätellen iso köriläs. Pete ei ollut vielä saapunut ja Jaakko jäi odottelemaan heitä. Minä päätin lähteä hakemaan Jussia. Yllätys oli tyrmistyttävä, karhu oli tipotiessään. Karhu oli tullut hyvin syötille ja Jussista täysin tietämättömänä aloittanut ruokailun. Jussin ensimmäinen laukaus oli tehnyt kipeää ja karhu kaatunut karjuen kyljelleen. Karhu oli liikkunut jonkin verran ja Jussi oli pitänyt eläintä tähtäimessä, mutta ei ollut ampunut heti uudestaan ja tämä kostautui. Yhtäkkiä karhu pomppasi pystyyn ja sukelsi metsään, toinen laukaus meni todennäköisesti harakoille. Jussin puheesta ei saanut ihan heti selvää ”ärräpäitä” oli sanojen joukossa niin paljon. Miehen hiukan rauhoituttua koko tilanne selvisi yksityiskohtia myöten. Rauhoittelin miestä parhaani mukaan, tällaista sattuu, on sattunut usein ja tulee sattumaan jatkossakin. Koetimme jäljittää karhua parhaamme mukaan. Verta oli ampumapaikalla roiskahtanut pensaiden lehdille ja oksille, joten todennäköisesti ko. lihaksen läpäissyt osuma. Pete saapui myös paikalle ja ryhtyi jäljitystehtäviin. Pimeässä emme kuitenkaan karhua löytäneet ja päätimme palata paikalle heti aamusta. Kykenimme seuraamaan verijälkiä, jotka vähenivät uhkaavasti noin kilometrin verran suurelle suolle, kunnes jäljet katosivat, eikä mitään löytynyt uurastuksestamme huolimatta. Haava oli umpeutunut ja eläin selväisi todennäköisesti säikähdyksellä ja olisi vastedes vielä vaikeampi metsästettävä. Miesten jo matkatessa takaisin suomeen, kävi Pete vielä kiertämässä alueen, mutta turhaan, karhu oli kadonnut kuin maan nielemänä.

Torstai ( lepopäivä)

Torstaina vietimme hiljaiseloa ja kiersimme paikallisia nähtävyyksiä ja piipahdimme katsomassa intiaanien alueita ja matkamuistomyymälöitä. Päivä kului kuin siivillä ja iltasella suunnistimme Sudburyyn, kaivoskaupungin yöelämää tutkailemaan. ”Viihteellisessä” Cantri-baarissa ilta kului kylmän oluen ääressä turhankin nopeasti ja hyvissä ajoin jätimme kaupungin ilot taaksemme ja suuntasimme automme keulan kohden Onaping järveä ja varsinaista majoituskohdettamme Onaping Lodgea. Saunassa oli hauskaa muistella viimepäivien tapahtumia ja viskin lievästi savuinen tuoksu sekoittui palavien koivujen miellyttäviin aromeihin. Onaping Lodgen sauna oli ahkerassa käytössä koko vierailumme ajan ja meistä esimerkkiä ottaen osa muistakin vieraista kävi nauttimassa makoisista löylyistä. Järven hiekkainen ranta on vain muutaman kymmenen metrin päässä saunasta ja pehmeän makea järvivesi suorastaan vaati pulahtamaan järven viileään syliin.

Perjantai, kuudes jahtipäivä

Niin kauan kuin suinkin on mahdollisuus metsästää niin metsästetään, se on mottomme. Perjantaina koitti viimeinen jahtipäivämme ja Jussi ja Lasse olivat vielä karhua vaille. Jussi oli jo tosin saanut yhden mahdolliuuden, mutta luovuttaa ei saanut, eikä se olisi tullut kenellekään míeleenkään. Pete oli jossain maan alla vajaassa kahdessa kilometrissä omassa työssään ja minä hoitaisin myös tämän viimeisen jahtipäivän. Vein Jussin lavalle tiheikköön, suon laitaan ja Juhanin ja Lassen kukkuloille. Juhanilla ei ollut enää paineita, koska yksi karhu oli jo nuri, mutta mies halusi nauttia jahdista viimeiseen asti, oikeaa pelihenkeä. Jaakko otti jo loman kannalta ja nautti elämästä täysin siemauksin. Lasse ei myöskään antanut minkään vaikuttaa jahti-intoonsa, niin kauan kuin on aikaa on toivoa. Vein miehet asemiinsa ja palasin Jaakon seuraksi campingille. Juttelimme kokkimme Merjan kanssa  niitä näitä ja vaihdoimme muutaman sanan myös paikan omistajan Jackin kanssa. Jack on auttanut meitä usein ja monen monta kertaa laittanut meille saunan valmiiksi, kun olemme olleet metsällä. Jack on aina aidosti mukana jahdeissamme ja jännittää meidän puolesta. Sandra, Jackin puoliso vastaa paikan siisteydestä ja muista käytännön asioista. Kauppamatka on, kuten jo tuli aiemmin todettua pitkä, eikä kauppaan viitsinyt aivan huvikseen lähteä. Jack joutui kuitenkin käymään kylällä viikoittain usemmankin kerran, joten jos tarvitsi jotain, niin vinkki Jackille ja toimitus odotti huoneessa metsältä palatessa.
Viimeinen päivä ei tuonut lisää kaatoja ja siihen oli tämän ryhmän kohdalla tyytyminen. Sudet olivat pitäneet miehille seuraa ja estäneet tarkkaavaisuutta herpaantumasta.
Tällä ”Eliten Erää” edustavalla ryhmällä oli kuitenkin ollut loistava jahtiviikko.
Kaksi kaadettua karhua. Juhani olisi halutessaan voinut ampua myös sen nuoren karhun, joka kävi hänen saappaitaan nuuskimassa, mutta järkevänä metsästäjänä jätti karhun kasvamaan. Jaakon karhu oli toinen syksyn komeimmista karhuista ja kruunasi tämän ryhmän jahdin. Jussi pääsi ampumaan suurta karhua, mutta joskus karhu vetää pidemmän korren, eikä siihen ole mitään sanomista. Jussi lupasi palata uudestaan ensi vuonna ja saattavansa asian päätökseen sen verran tilanne jäi miestä kalvamaan. Lassella ei ollut havaintoja, mutta mies nautti jahdista ja ryhmän onnistumisesta vilpittömästi, kuten hyvän metsästäjän tuleekin. Kaiken kaikkiaan todella hieno ja hyvin onnistunut jahti.

Lauantaina jätimme hyvästit Onaping Lodgelle, Jackille Sandralle ja Merjalle sekä tietty Petelle ja suunntasimme automme keulan kohden Niagaran putouksia. Viimeinen ilta Niagaran putousten jylistessä vaimeana taustalla oli ikimuistoinen. Kuubalainen sikari maistui kerrassaan erinomaiselle ja hyvällä viskillä kyyditettynä makunautinto hipoi täydellistä. Huoneiden porealtaissa lekottelu oli piste i:n päällä. Motellissa missä yövyimme oli nimittäin jokaisessa huoneessa  porealtaat keskellä huonetta, vau. Sunnuntaina maittavan ja mahtavan aamiaisen jälkeen oli aika lähteä kohden Torontoa ja Pearsonin kenttää.
Hyvästejä on aina haikeaa jättää. Uudet ystävät ja uudet kokemukset ovat parasta elämässä ja myös jahtien parasta antia. Jälleen kerran voisin sanoa sen vanhan viisauden, jota voi soveltaa kaikkiin jahteihin: Upea saalis kruunaa hienon jahdin, mutta sen puuttuminen ei saa pilata sitä. Toronton kentällä oli haikeaa erota, mutta jokainen oli samaa mieltä siitä, että jahti uusitaan aivan lähitulevaisuudessa, mahdollisesti jo ensi vuonna. Saatoin miehet turvatarkastuksen luukuille ja odotin kunnes kaikki olivat selvillä vesillä. Vilkaisu kelloon kertoi, että seuraavat vieraani saapuisivat muutaman tunnin kuluttua. Minulle jäisi juuri sopivasti aikaa nauttia kuumat kahvit kentän kahviossa.

Karhujahdit vuonna 2006 onnistuivat yli kaikkien odotusten. Saaliinamme peräti yksitoista karhua. Ainoastaan yksi haavakko katosi tiettömille soille. Kiitokset onnistumisesta kuuluvat luonnollisesti ensisijaisesti erinomaisille metsästäjille ja ampujille. Käytimme kahta aluetta, jotka eroavat toisistaan melko lailla. Onaping Lodgen ympäristö on koskematonta erämaata, jossa metsäautotiet jatkuvat loputtomiin. Täällä karhut ovat erittäin arkoja ja vaikeasti metsästettäviä. Onaping alueella on kuitenkin useita erittäin suuria karhuja, siellä ammuttiin kolme vuota sitten ennätys karhu, jolla oli painoa 350 kiloa. Mustakarhuksi kertakaikkisen valtava.
Penache järveä ympäröivä alue on asuttua, paljon kesähuviloita ja ihmisiä. Karhut ovat rohkeampia, mutta häiriötekijöitä on myös enemmän. Ihmisä. Kuntoilijoita ja retkeilijöitä liikkuu metsissä ja häiritsee karhuja. Kuitenkin Penache järven ympäristössä karhukanta on tiheämpi ja mahdollisuus karhun kohtaamiseen erittäin suuri. Ontariossa sattui viime vuona kolme kuolemaan johtanutta karhun hyökkäystä ja se kertoo paremmin kuin hyvin kahdesta seikasta. Karhujen kannan kasvaessa, eläimistä tulee agressiivisempia ja hermostuneita. Kannibalismi lisääntyy, samoin hyökkäykset ihmisten kimppuun. Se kertoo myös siitä, että karhu on petoeläin, joka on syytä ottaa vakavasti. Metsästäjän tulee suhtautua karhuun kunnioittavasti ja olla varovainen.

Paul Palmu