Karhujahdissa Kanadassa 2016                                 

OSA 1                               

Olen järjestänyt jahteja Kanadaan pian 30 vuotta. Viimeiset neljä vuotta olen kuitenkin ollut jalkaleikkausten vuoksi ”vangittuna” kotiini ja estynyt tekemään yhtään mitään. Ennen lopullista hulluutta päätin tarttua härkää sarvista ja aloittaa taas jahtimatkojen järjestämisen.
Jalkani ovat yhä surkeassa kunnossa, mutta onnekseni en joudu yleensäkään paljoa kävelemään enkä varsinkaan huonossa maastossa. Lentokentillä pääsen sähköauton kyytiin ja tarkastuksiin yleensä ensimmäisenä kyynärsauvan vuoksi. Päätin myös itse yrittää karhua pitkän tauon jälkeen. Tiesin, että karkuun näillä jaloilla en pääsisi, olisi osuttava hyvin.

Otin kaksi vierasta mukaani, joten meitä oli kolme metsästävää. Minulla ja Ilkalla olivat puolisot mukana, jotka nauttisivat kanssamme hyvin ansaitusta lomasta.

Lensin Jukan kanssa Torontoon syyskuun neljäs päivä Island Airilla. Loistava lento. Kolme tuntia Islantiin ja sieltä viisi tuntia Torontoon. Todella mukava ja nopeasti sujunut lento. Suosittelen ehdottomasti. Torontossa olimme puolilta päivin ja majoituimme kenttähotelliin odottamaan muuta ryhmäämme, joka saapuisi seuraavana päivänä samalla lennolla. Ilkka ja vaimonsa Tuula sekä minun vaimoni Tarja saapuivat hyväntuulisina Torontoon ja noudimme varaamamme vuokra-auton Hertziltä ja eikun tien päälle. Ajoaikaa meillä olisi noin kuusi tuntia pohjoiseen. Pieneen kaupunkiin  nimeltä Sturgeon Falls. Olimme perillä alkuillasta ja outfitterimme Mike tervehti meitä iloisena. Karhut kuuleman mukaan liikkuivat hyvin, vaikka oli todella lämmin. Kulunut alkusyksy oli alueella lämpimin yli 30 vuoteen. Päivisin lämpömittari kipusi 30 asteen paremmalle puolelle, eikä iltakaan suurta helpotusta suonut. Yleensä karhut eivät liikkuneet kovin mielellään lämpimillä keleillä, ne odottivat mieluimmin illan viileyttä. Marjavuosi oli kuitenkin ollut näillä alueilla todella surkea ja ruoka siten tiukassa. Se pakotti karhut liikkeelle. Majoituimme Miken kesäasuntoon, joka oli todella hieno ja hyvin varustettu kahden makuuhuoneen tilava koti. Jukka sai ainoana sinkkuna hallintaansa ylellisen ja mukavan asuntovaunun. Miken kesäpaikka sijaitsi suuren Nipissing järven rannalla. Kauniine rantoineen ja lämmitettyine uima-altaineen paikka oli ylellinen ja viihtyisä. Nipissing on melkoisen suuri järvi, pinta-ala 873,3 neliökilometriä. Hyvä ja suosittu kalastuskohde  ilman lohikalojakin. Järvessä on lähes 40 kalalajia ja sen kirkaassa vedessä  viihtyy mm. kuha, bass, ahven, siika, hauki ja muskie. Järvi on suhteellisen matala, kuten järvet Ontariossa yleensäkin. Keskisyvyys ainoastaa viisi metriä ja syvimmät kohdatkin alle 50 metriä. Järven pinta on 196 metriä merenpinnan ylpuolella. Järven rantoja reunustavat lukuisat lehtipuut, mutta myös valkoinen mänty viihtyy sen rantamilla. Cedarit, tammet, vaahterat ja katajat sekä koivut hallitsevat kuitenkin maisemaa ja ruska onkin täällä todella kaunis. Eläimistö on myös monipuolinen, täällä voi nähdä jopa valkopäämerikotkan. Kalasääksiä on runsaasti, samoin haikaroita sekä jääkuikkia. Upea ilmestys on Amerikan huuhkaja, jota vain harvat pääsevät näkemään, sen saalistaessa vain öisin.  Näiden lisäksi tulevat luonnollisesti hanhet ja ankat sekä sorsat. Mustakarhuja voi nähdä jopa asuntojen pihoilla, roskia tonkimassa. Majavia näkee päivittäin, samoin piisameja ja kilpikonnia. Ontariossa tapaa usein rannoilta suuren kilpikonnan, jota kutustaan napsijaksi. Se voi kasvaa hyvinkin suureksi ja painaa toistakymmentä kiloa. Sen suun eteen ei kannata työntää sormia, koska se iskee salamannopeasti ja pystyy puraisemaan sormen poikki.                                                            

Tänne siis asetuimme
taloksi. Paikka olisi kotimme seuraavat kahdeksan päivää.

Jahti alkaa

Seuraavan päivänä 6.9. kävimme hakemassa karhun kaatoluvat Sturgeon Fall´sin kylältä ja saimmekin ne pienen väännön jälkeen. Löysimme myös mukavan aamiaispaikan. Pienen kotiruoka ravintolan, jossa meistä tuli varsin kuuluisia karhunmetsästäjiä seuraavan viikon aikana. Meille oli joka aamu varattu oma pöytä. Ja meitä oikeasti odotettiin saapuviksi.                                                                                                            

Metsään lähdettiin iltapäivällä. Kaikki kyttipaikat olivat samankaltaisia. Metsäautotieltä lyhyt kävely vanhalle jo hiukan puskaistuneille poluille. Mike laittoi meille jokaiselle kyttäyskojut. Koju antoi hiukan pelivaraa pieneen liikkumiseen sekä esti jonkun verran hajuja leviämästä ympäristöön.

Iltapäivä oli helteinen, mutta vaatetta oli pakko laittaa jonkin verran illan viileyttä vastaan. Kojussa ei voisi pukea, eikä aiheuttaa muitakaan ääniä. Minun kyttipaikkani oli muiden kaltainen, tosin kaikista kauimmainen. Lyhyt kävely, noin 60 metriä tasaista polkua, joka minulta onnistui joten kuten. Tarkoitus oli, että pois tullessani, poimisin ainakin Ilkan kyytiin Ilkan kyttipaikka oli lähinnä minua, ehkä viiden kilometrin päässä. Ja niinä iltoina kun Mike ei pääsisi hakemaan meitä, minä veisin toiset paikoilleen ja toisin heidät myös pois. Ilta oli rauhallinen. Ainoastaan viiruoravat ( kutsun niitä Tiku Taku oraviksi ) samanlaisia kun Disneyn piirretyissä, pitivät meille seuraa. Nämä piskuiset oravat, joita suomalaiset kutsuvat viirumyyriksi, osaavat pitää todella kovaa ääntä. Ne sirrittävät ja naksuttavat, kun viimeistä päivää. Ovat varsinaisia metsän juorukelloja, kuten korpitkin.

Istuin omissa ajatuksissani ja tämän tästä kurkistin varovasti ampumaluukusta syötille. Kello kuuden aikaan pieni karhu löntysti kojuni ja syötin välistä polun ylitse. Arviolta parinkymmenen metrin päässä minusta. Karhu ei edes vilkaissut kojuun päin. Hmm, mielenkiintoista. Tulisikohan se myös syötille, saapas nähdä. Karhu oli pieni, ylivuotinen. Minulle karhun koko ei tosin merkinnyt niitä eikä näitä. Olin ampunut niitä eläissäni jo 46 yksilöä. Olin päättänyt huonon jalkani vuoksi, että ampuisin ensimmäisen karhun, joka itseään minulle tarjoaisi. Oli se sitten pieni taikka suuri.

Hämärän kietoessa metsää samettisen mustaan vaippaansa, otin aseeni ja hiippailin takaisin autolle.

Näillä leveysasteilla pimeä tulee yllättävän nopeasti. Siitä hetkestä kun hämärän voi aavistaa, ei täydelliseen pimeyteen kulu kuin hetki. Minun jaloillani, oli pakko nähdä eteensä, muuten voisi käydä huonosti. Ilkka odotteli jo minua tien poskessa. Hänellä ei ollut ollut mitään havaintoja, oravia lukuunottamatta. Mike ja Jukka tulivat meitä vastaan puolimatkassa Jukan paikalle. Jukkaa oli käynyt karhu haistelemassa. Jukka oli kuullut karhun kojunsa takana, kun se oli vetänyt äänekkäästi ilmaa sieraimiinsa. Kyseessä saattoi olla suuri karhu. Usein kun syötille tulee uusi haju, kuten nyt meidän. Karhut arastelevat hajuja muutaman päivän. Nälkä on kuitenkin voimakas kiihotin ja lopulta karhu yhdistää myös uuden hajun syöttipaikkaan. Usein neljäs tai viides ilta ovat ne parhaimmat. Jotkut kärsimättömät metsästäjät haluavat vaihtaa paikkaa heti parin illan jälkeen eivätkä ota vastaan neuvoja. Metsästäjä pakenee näin karhua. Sama ongelma siirtyy vain seuraavaan paikkaan. Mike käyttää riistakameroita, kuten nykyisin niin moni muukin outfitter. Hän tietää, että syötillä käy karhuja. Joskus useitakin. Outfitterille on tärkeää, että hänen asiakkaansa saavat karhun. Näin tulevaisuus on turvattu. He eivät vie sinua paikkaan, missä karhuja ei liiku. Ole huoletta.

Naiset olivat loihtineet meille fantastisen illallisen ja metsässä vietetyn illan jälkeen ruoka maittoi ja maistui erinomaiselta. Istuimme jonkin aikaa ja nautimme kauniista auringonlaskusta sekä muutamasta kylmästä oluesta. Unta ei tarvinnut haikailla.

Toinen jahtipäivä

Hyvin edellispäivän kaltainen päivä. Kaikki syötit olivat koskemattomia. Se ei tosin merkinnyt suuriakaan. Johtui juuri tuosta jo aiemmin mainitsemastani syystä hajujen suhteen. Tiku Taku oravat pitivät jälleen seuraa ja mielen virkeänä. Metsä ympärillämme oli sanoin kuvaamattoman kaunis ja hiljainen. Karhuja ei kuulunut eikä näkynyt. Ajellessamme Ilkan kanssa takaisin päin, näimme nuoren karhun tiellä. Hetken se seisoi auton valoissa, kunnes lopulta lyllersi takaisin metsän suojaan. Myöskään Jukalla ei ollut ollut minkäänlaisia havaintoja. Rauhallinen ilta.

Naiset olivat nauttineet kauniista iltapäivästä ja illasta rannalla ja uima-altaassa hyvän viinin kera.

Tuntuivat osaavan ottaa vapaa-ajastaan ja lomastaan kaiken irti, hienoa.

Kolmas jahtipäivä, "Metsässä alkaa tapahtua"

Mike ei päässyt tällä kertaa meitä auttamaan, joten minä toimin outfitterinä. Kun metsästäjä viedään kyttipaikalle on idea seuraava. Metsästäjän mukana tulisi aina olla ns. syöttäjä. Kun metsästäjä asettuu kojuunsa ja laittaa kaiken ja varsinkin itsensä valmiiksi, syöttäjä odottaa. Kun kaikki on valmista, syöttäjä menee syötille ja pitää reilusti ääntä laittaessaan karhulle ruokaa. Karhut ovat usein hyvinkin lähellä syöttiä vahtimassa paikkaa, etteivät vierailevat nallet koske syöttiin. Kun syöttäjä on valmis ja lähtee pois, pitää hän ääntä mennessään. Mikäli karhu on lähettyvillä se kuulee, että siellä se ihminen nyt menee pois. Usein on sattunut niin, että kun auton ovi on kolahtanut kiinni ja auto on käynnistynyt, niin karhu on tullut syötille välittömästi. Onneksi polut olivat tasaisia ja matkat alle sata metriä. Pitkävartiset maastokengät tiukasti sidottuina, onnistuin linkkaamaan nuo matkat joten kuten. Vaikka jalkaleikkauksistani oli jo vuosi aikaa, olivat jalkani todella huonot. Pienellekin epätasaisuudelle astuminen, sai jalan pettämään alta. Ja jos olin vähänkin enemmän jalkojen päällä päivän aikana, tarkoitti se kovia kipuja öisin. Jalat turpoavat melko hurjasti ja kipu on kohtalaista. Särkylääkkeitä en saisi juurikaan syödä, korkeiden maksa-arvojen vuoksi. Hienoa oli kuitenkin olla taas metsällä, näiden helvetillisten vuosien jälkeen. Parasta oli, että meillä olisi vaimoni kanssa kokonainen kuukausi aikaa tällä kertaa. Pari viikkoa täällä metsällä ja sitten yhden vieraamme kanssa  pari viikkoa Manitoulin saarella kalassa.                                        

                                                                                                                                                            
Sain Ilkan ja Jukan passiin ja saavuin viimein omalle paikalleni. Ongelmana minulla oli nyt se, ettei minulla ollut saattajaa ja liikuin huonosti. Hiippailin varovasti kojua kohti. Laitoin aseeni kojuun valmiiksi ja kömmin ulos viemään syöttiä. Näin, että nuori karhu seisoi syötillä. Perhana. Seisoin osittain kojun ja puiden takana ja jotakuinkin piilossa. Aseeni oli teltassa, enkä voinut liikkua milliäkään. Tuuli kävi onneksi karhusta minuun päin, eikä se selvästikään haistanut minua. Se oli kuitenkin kuullut ääniä ja tuijotti nyt minua kohti. Seisoimme varmaan viisi minuuttia vastatusten, kunnes se laskeutui takaisin neljälle jalalle ja hiipi pois. Se oli liikkunut niin rauhallisesti, ettei se selvästikään ollut saanut minusta vainua. Oli vain varovainen. Linkkasin syötille ja laitoin ruuat pönttöön. Olimme ostaneet päivällä mansikkahilloa, jota levittelin sinne tänne. Olin laittanut sitä myös Jukan ja Ilkan paikoille. Horjuin takaisin autolle, pitäen hiukan ääntä. Kännistin auton ja löin oven kovaa kiinni. Sitten avasin sen uudelleen varoen
ja sammutin auton. Suljin oven niin hiljaa, kuin pystyin ja yhtä hiljaa koetin päästä kojulle. Näin ainakin yritin parhaani mukaan hämätä karhuja. Jo puolivälissä kojua, näin että karhu on taas syötillä.
Eikä tämä ollut se aiempi nalle. Piru vieköön. Se nuuhki hilloa puiden rungoista ja pyöri ympäriinsä. En pääsisi mitenkään kojuun sen huomaamatta ja aseeni oli siellä. Saamari. Katselin ympärilleni ja huomasin maassa pienen kiven. Heitin sen vinosti sivuun, hiukan karhua kohti niin pitkälle kuin kykenin. Karhu jämähti paikalleen kuullessaan muksahduksen. Pitkään se tuijotti metsään, kunnes katosi saniasten joukkoon. Nyt koetin päästä kojuun niin nopeasti, kuin suinkin ja kirosin jalkojani. Näistä koivista puuhevonenkin olisi kateudesta vihreä. Sain vihdoin viimein istahtaa mukavaan tuoliini. Nyt ne saisivat tulla. Kello oli hiukan yli neljä. Sain kuitenkin odottaa miltei kaksi tuntia, kunnes huomasin yhtäkkiä karhun naaman puiden oksien alla.

Istuin niin, että olin täysin piilossa. Hiukan nojaamalla oikealle, näin aukosta ulos. Odotin muutamia minuutteja ja kurkistin varovasti aukosta. Karhu nuoli hilloa koivun kyljestä, mutta huonossa asennossa minusta katsoen. Asetin kiväärini aukon reunalle valmiiksi. Seurailin karhun touhuja. Kohta se lyllersi pöntön luo ja kaatoi sen. Hetken aikaa se haisteli lihaa ja alkoi sitten nuolla hilloa pienen kiven päältä. Kohotin kiväärin ja katselin sitä ristikon lävitse. Käänny nyt perhana hiukan. Mutisin itsekseni. Karhu pyöri ja hyöri, mutta ei kääntänyt kylkeään minulle. Saamari, johan osaat olla hankala. Lopulta se kääntyi niin, että minulle tarjoutui ampumakulma. Laukaus löi korvat lukkoon ja oraville jauhot suuhun. Karhu putosi niille sijoilleen. Pidin sitä jyvällä, mutta en nähnyt kuin toisen käpälän, joka heilui. Hiukan mustaa selkää tai takapuolta. Ammuin varmuuden vuoksi toisen laukauksen, vaikka se oli turhaa. Olin saanut mahdollisuuden ampua sitä hiukan takaviistosta lavan taakse niin, että projektiili kulki sen rinnan halki ja tuli ulos kaulasta. Osuma oli täydellinen. Kaulassa oli iso ulostuloaukko ja verta tuli runsaasti. Toinen laukaus oli lävistänyt pakaran siististi ja vahinkoa aiheuttamatta. Anteeksi, että ammuin sinua takapuoleen ystäväni, ei ollut tarkoitus. Olithan kuitenkin jo kuollut. Toivotin karhulle hyvää matkaa tuonpuoleiseen ja kiitin sitä, että oli antanut henkensä minulle, jalkavaivaiselle. Kiinnitin kaatoluvan karhun kuonoon. Kanadan lain mukaan karhua ei saa liikuttaa, ennen kuin lupa on kiinnitetty sen kuonoon. Lain ja asetusten kanssa pitää olla tarkkana. Linkutin hakemaan autolta paarit ja kieräytin karhun paareille. Sitten raahasin sen lähemmäs kojua, pois syötiltä. Enempään en jaloillani pystynyt. Vein aseeni ja tavarani autolle ja kun palasin karhun luo, seisoi jälleen karhu syötillä. No johan nyt on helvetti. En voinut, kuin hymyillä. Olihan ilta. Karhu ei huomannut minua, joten hiivin hiljaa pois ja jätin sen rauhaan. Istuksin auton luona ja annoin ajan kulua. Kello oli pian seitsemän ja kohta olisi aika hakea toiset. Kuulin, miten pönttö kolisi syöttipaikalla. Olikohan siellä uusia tulokkaita. Olisi tehnyt mieli hiipiä katsomaan, mutta jalka ei enää suostunut yhteistyöhön, joten annoin olla.

Ilkkaa ei näkynyt ja hiippailin muutaman torven törähdyksen jälkeen ukon kyttipaikalle. Karhu oli käynyt tutkimassa syötin ympäristöä. Ilkka oli nähnyt sen vilaukselta, mutta syötille ei ollut suostunut tulemaan.
Ilkka oli toiminut aivan oikein, kun ei ollut lähtenyt kojusta minnekään, vaan odotti minua.
Jos huomenna syötti on koskematon, menet minun kyttipaikalle, sanoin Ilkalle. Kerroin millainen ilta minulla
oli ollut. Ilkka oli kuullut laukaukset ja arvannut, että karhu oli nurin.

Jukkaa oli taas käynyt karhu haistelemassa, mutta ei näyttänyt itseään.

Joskus se teettää töitä ja hyvä niin. Meillä oli runsaasti aikaa. Virnistin ukolle.

Ja olihan tämä ilta ollut jo hieno minun osaltani. Tiesin, että kyllä kaveritkin karhunsa saavat.

Seuraava ilta muuttikin sitten kaiken. Jatkuu......